Impi iltana

(runon ”Tornin kello” toisinto)

Tiellä impi ihanainen
onnellisna astelee,
hengittäen illan tuules
viidan helmas viileäs.

Astelee hän onnellisna,
sulhoansa muistellen,
siitä silmän soma liekki,
hymy hänen huulillaan.

Soitto huokaava nyt alkaa,
pyhän kellon kuulee hän;
ilman siivil hienoisilla
ääni ympär kumajaa.

Siinä seisoo neito nuori
ahtehella armahal,
juhla-iltaa muistelee hän,
kosk hän ylkääns yhdistyy.

Katselee hän kartanoa
tuolla lännen rannalla
siellä hänen kultasensa
kartanossa komeas,

Onnellisna astelee hän:
vaeltaja vastaan käy,
hältä impi kyselevi,
miksi pyhä kello soi.

”Siitä kello pyhä soipi
että kuoli nuorukain,
poika jalos kartanossa,
katso – läntisessä tuol.”

Siitä impi itkemähän,
kyyneleitä vuodatti.
”Miksi itket, impi kaunis,
kaulaliinaas kastelet?”

”Siitä itken, neito koito,
että kuoli kultasein,
soides kellon synkeähän
Kalmalle hän kiirehti.

Äsken tässä ahtehella
onnellisna käyskelin,
mutta kuolon yö nyt peitti
toivon Onnelani tuol.

Mikä onpi meidän toivom,
mikä meidän onnemme?
Päivän paiste pilven reijäst
iltasella kankahal.

Pian soikoon taasen kello,
soikoon immen kuoltua!
Tuonelassa kohtaumme,
kasteisella niityllä!”

Aleksis Kivi