Se oliko kieli, jok’ katkesi?
Niin oudosti ilmassa helähti.
Miks tyttöni kasvosi käännät sä pois?
Vai sydämen kielikö ollut se ois?
Miks poskesi vienosti punertuu,
miks hymyhyn kiertyvi mansikkasuu?
Ei, ei, se oli vain kukkanen,
joka aukes aamuhun, kevääsen.
Eino Leino