Löysin, löysin löytökäisen
elämän aution aholta,
naisen nuoren, naurusilmän.
Ei hän ilkkunut ilosta,
naljamieltä naurahellut,
hyvyyttänsä hän hymyili,
puunsi rinnan puhtautta,
läikkyi lämpöä sydämen,
paistetta siveän sielun
niinkuin kukka syyskesällä,
elokuisen illan kuudan.
Häntä ma rakastin, raukka.
Hälle, hullu, huokaelin
murhetta elon menevän,
pelkoa polun pimeän.
Minä, miesi mieronkierto,
hän liesi hyvä ja lämmin,
minä, talven tuima tuuli,
hän salon sinisen terhen,
minä, soittaja sokea,
hän kannel helähtäväinen
illassa elon ikävän,
Kaikkivallan polven päällä.
Häntä ma rakastin, raukka,
hälle virteni viritän,
sielun särkyvän sävelet,
haaveheni haikeimman.
Eino Leino