(Entinen kemisti pitää hourujenhuoneella tavanomaista luentoaan.)
Hyvät kuulijat, nähkääs, pullo tää… —sen vietävät, kieltänne hillitkää!— niin, kemistikuningas Salomon tää kristallipullo täyttämä on.
Hyvät, rakkaat kuulijat, katsokaa
tätä nestettä, pullossa kimaltavaa.
—Joka hetki se vaihtaa väriään.—
Tämä neste on elämä nimeltään.
On ollut se tieteelle arvoitus, on tuntematon sen kokoomus. Minä myös tätä nestettä tutkia koin, sadat yöt sitä turhaan analysoin.
Sillä nähkääs: niinkuin väriltään se vaihdella mustaan synkimpään voi valkoisesta, sen kokoomus myös muuntuu. Turha sen tutkimus.
Runoniekkojen kielellä haastellen se on synteesi vihan ja rakkauden, se on itku ja nauru ja lepo ja työ, ja taivaan manna ja hornan yö.
Teen kokeen.—Tummempi pullo tää, hyvät kuulijat, kuoleman sisältää.— Sen toiseen pulloon tyhjensin: upo-uuden tein siten synteesin.
Haa, näättehän: neste katoaa! —Hyvät, rakkaat kuulijat, rauhoittukaa: ei pulloissa nestettä ollutkaan, näköharhaa, houretta, tyhjyyttä vaan.
Uuno Kailas