Futuristinen ilta-aaria

Kuulitko, veliseni, kuinka kukko kiekui kolmannen ehtoorukouksensa? Etkö huomannut, kuinka ensimmäinen yöllinen unelma vast’ikään istahti tuuliviirin harjalle tekemään kymmeniä kuperkeikkojaan niinkuin viinissä uitettu ajatus.

Tällä värisevällä hetkellä purjehtii huokaus minun huulillani valmiina ylenantamaan aurinkoja ja rakentamaan tomusta pyramiideja pilviin.

Nyt kuiskasi joku minulle yhdeksän valtameren takaa viimeisen salaisuutensa. Se on vilpillinen ja ihana niinkuin pieni alastomuus naisvartalon viivoissa. Sieluni, virittikö kaipaus sinulle ansan, —sinulle, joka voit onkia tähtiä lätäköistä ja ripustaa ne narrien napinläpeen.

Ole valmis, veliseni; kukonlaulun nuottiin yhtyen veisaamaan ilta-aariasi, jota tällä hetkellä joku rasvainen kokki keittää nauravia kyyneleitä hämmennellen hapantuneen tunteen liemeen.

Tiedätkö, veliseni, mitä teki mies, joka pantiin maailmaa rakentamaan? Hän veisasi aariaa kukonlaulun noottiin, istui pankolla ja antoi isäntänsä yksinään kylvää kalliot kohdalleen ja puhallella pilviä taivaalle.

Uuno Kailas