Ääriä käyn kotirantain, kaipaus sydäntä syö. Valkeiden kuohujen kutsuja kantain aallot paasihin lyö.
Jos kotivuorelle nousen, ah, miten alhaalla oon! Saisinpa taattoni jäntevän jousen —ampuisin aurinkoon!
Kun kotilaaksoja harhaan, kaipaus yltyy vaan: täälläkö, täälläkö aikani parhaan jäisin mä kuluttamaan!
Maanala-vankilan koppiin kuin sydän teljetty ois! Ei! Ulos aavalle, myrskyjen oppiin, päänmenoleikkihin, pois!
Tääll’ olet tielläni, taatto, tielläni uljahat työs. Laakerilehvät ja sankarisaatto poikas on saatava myös!
Taattoni tappelumiekan vyölleni vyöttävä oon. Voittajaks jään tahi jossakin hiekan hurmeeni punertakoon.
Uuno Kailas