1863 – 1913

Tuo tottako ois:
oli meillä kerran kansa,
vapaa kansa vallassansa,
ja kansalla hallitus, mi tajusi sen tarpeen?
Ja ettäkö maalla ois mahtaja ollut,
mi suureksi tullut
on vuoksi sydämensä
ja suuren lempeytensä
ja huolen, jolla liensi hän haavoja arpeen?
Tuo tottako ois?

Ei olla se vois:
näät silloinhan oisi
olot kaikki täällä toisin
ja kaikkihan seurais sen aurinkorataa;
ovat kansojen hengen ja elon siemenjyvät
esivallan teot hyvät
ja häirinnyt mikään
ei täällä ijäst’ikään
ois ruhtinaiden onnea ja kansan vuosisataa?
Totta olla jos vois!

Ja maahanko ois
myös Magna Charta luotu
ja tänne vapaus tuotu
esivallan oman käskyn ja määräyksen
mukaan?
Ja ettäkö vahtinut järjestysvalta
ois sitä yltä, alta,
ja laki yksin täällä
ois ollut vallanpäällä
ja tohtinut loukata ei sitä oisi kukaan?
Se tottako ois?

Ei olla se vois;
näät silloinhan täällä
ois turva tuulissäällä
ja silloinhan täällä kai oisi vapaa kansa;
kun kuulemme tuosta, se soi kuin kaunis
laulu,
se on kuin kaunis taulu,
mi sydämiä syttää,
mut murhemielen jättää
ja nyky-olot näyttää tosi karvassansa.
Totta olla jos vois!

Josp’ uskoa vois,
maan hallitus että ois vielä maan
hyöty
ja että vapaus lyöty
vois turvata oikeuden, lempeyden mahtiin,
ja että elo kansojen kävis lain mukaan,
jot’ ei loukkaisi kukaan,
joka on omatunto,
on esivallan kunto,
ja että ajantieto soisi sydämien tahtiin!
Josp’ uskoa vois!

Olot täällä toisin ois,
ois Suomi suuri, vankka,
ois vartio sankka
ja varmaankin valtakunnan kruunussa helmi.
Mut vainovuodet tulleet on tuimat ja kovat,
ne vienehet ovat
tuon meiltä lapsen-uskon
ja elon aamuruskon
ja toivon, mi kauniina karkeloi ja telmi.
Josp’ uskoa vois!

Eino Leino