Talvi-yö (1905)

Atlantica! Tunnetko lauhkeat tuulet? Atlantica! Huomaatko palmujen huiskeet? Meren aavalta Ahtolan laulavan

Päivä pitkä, paahtava urhoille suotiin, yö lyhyt, lämpöinen rintaamme luotiin. Lennä, lennä,

Rauhaa rakennetaan, kansat kättä lyövät, teräskintahat kilahtaa. – Aika laulaa lauluaan. –

Minkä astuit alemmaksi, sen sa istuit ylemmäksi, minkä vaivuit arvon vaassa, sen

Tyttö: Lauloin yölle, lauloin tähtösille, kyllin lauloin kuulle kalpealle. Miks en laulais

Inehmot, inehmot, mitä tiedätte minusta, Tursahan tuskasta, jätin ikijanosta, ähkystä ärjyjen, läähätyksestä

Alkua elämän etsin, äärettyyden äärtä, maailman, Jumalan juurta, päättömyyden päätä; on nyt

Kukka on kasvanut erämaan sannassa, puna-raakku auennut aavikon rannassa. Erälaivat soutaa, ihanansa

(hänelle, jota minä rakastan) Sanoi ennen elämä minulle: “Kärsi ja nauti!” Sanoo

Sulle me lahjamme kannamme, oi kotiliesi! Suot sinä lämpöä, lempeä turvattomalle, köyhälle

Kultaiset langat johtavat taivaasta maahan, kultaiset langat juoksevat rintahan kunkin, hohtavat, hehkuvat,

Kumpi on kauniimpi: uskoa, että vapaus koittaa, toivoa, että valkeus voittaa, ja

Mies mielipuoleks tulla voi ja nainen voipi pettää, mut sua, surun Eya,

1. ITSENSÄ ETSIJÄ Koskena kohista, lampena levätä, merenä myrskytä, pilvinä piristä kohtalo

(Th. Reinille omistettu) Ihmissieluss’ oli myrsky. Tunteet kuohui, vaahtos vaiston lakkalaineet, tuhat

Yö ennen viholliseni oli vankin, vanhin, julmin, on nyt tullut toinen: Talvi,

1. Kaunis on ihminen, koska työn hikihelmet häll’ on kulmaluilla. Kauniimpi ihminen

Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesä-yön on onni omanani, kaskisavuun

Tuskaa luonto on täys, meri, maa, kaikki huokaa, ahdistus ilmassa on, pedot

(Tampereen teatterin avajaisiin 8 p. syysk. 1904) Aatra, käyvä kynnökselle, lippu, luotu

1. TUULINEN SIJA Neiti, neilikka punainen, yrttitarhan taideluoma, kammiossa kasvatettu, lempeässä lämmitetty;

Sinkoovat siniset liekit Lapin taivahan laella. Räiskyvät, räjähtelevät tulikielet Turjan yössä, kuin

I Sydän, mitä sahaat? Sahaatko lautaa neljää, joiden välissä maata, maata mun

Ei se kurja, joka kurjaks syntyi, ei se orja, jonka äiti orja,

Lapsuuden muisto Ne porhalti lumisen lakeuden poikki ja lapset ne kavahti ikkunaan,

Uhkaa pohjan ääret aavat, hohkaa hanget kuolemaa, taivaat oudon siinnon saavat, Louhen

Me uskoimme, että ihminen ei voi elää, jos latva sen leikattu on

Muut sydämen saivat, ma kantelen, muut murehti, nautti, ma en, ma en,

Ne ei ole nerot. Ne on nerojen eellä-käyjät ja usein tuskin kykyjä