Karjalan, Ruoveden ruhtinas! Singota Sun oli tehtäväs, liekkejä lingota, rauhan et raataja,
Astuvat heleän heimon urhot entis-yöstä esiin, tulevat taatot tapparoineen, maammot värttinöineen, tyttäretkin
8.12.1915 DITYRAMBI Varrella Sääksmäen vienoien vesien, hohteessa menneiden, kauniiden kesien, vuorella pyhällä
(Yleiseen kansalaisjuhlaan Suomen Kansallisteatterissa 25.3.1917) Aron himmeän helmasta aurinko nous, kuin oikeuden
Alas astuvat immet taivaan joskus ihmisten lasten vaivaan, suovat lohtua, unhoitusta sinne,
1. NÄKY MERELTÄ Haaksi merta kyntelevi. Helmasta meren sinisen kaukotornit kangastuvat paisteessa
Syyspäivän tasaus: yhtä pitkät piirtyy nyt vanat valkeuden ja pimeyden, Neitseestä Vaakaan
Hän tuomaripöydästä vietiin pois – hän, kansan mies, joka oikeutta säätää ja
Kajanus, terve juhlapäivänäsi! Suurpiirteinen on ollut elämäsi. Et työtön koskaan ollut. Harmennuit
(Prologi Kalevala-viikon yleiseen kansalaisjuhlaan Suomen Kansallisteatterissa 25 p. helmik. 1917) Turja, tuulien
Soi päältä Pohjan sankean nyt taika talvi-yön, maan kaiken kautta ankean lyö
Me vapaan Suomen vartiot maan vastaisuutta kannamme, me sille suunnan annamme, kun
(Abraham Ojanperän muistolle omistettu) Päivän poiat, laulun lapset, heimo henkien ijäisten tuskin
(Erääseen englantilaiseen muistojulkaisuun 23.4.1916) Astuivat jumalat kerran tykö ihmistyttärien, siittivät sukua suurta:
Terve, Eesti, terve, veljet, terve, siskot Suomen sillan, terve, että murtui teljet,
Murheen, tuskan, uhman virsi tottuneesti kaikuu täällä, harvoin väistyi hallan kirsi, paistoi
Niin, Ville Vallgren! Aatoksemme lentää nyt päiviin, joita tuskin muistat sa. Elämä
