Alas astuvat immet taivaan
joskus ihmisten lasten vaivaan,
suovat lohtua, unhoitusta
sinne, missä on mieli musta,
polku yöllisin, yksinäisin,
talvi ankarin, tanner jäisin.
Laulaa lempeät immet taivaan
joskus ihmisten lasten vaivaan,
päivä paistavi, ruusut puhkee,
kaartuu kattohon templi uhkee,
pyhät nousevat maasta pylväät,
laulun laakerit kiertyy ylväät.
Tulkoon armaimmat immet taivaan
unten suurien urhon vaivaan,
kaartukoon elo kaunein hälle,
elämän kauneuden etsijälle,
jok’ei tinkiä tainnut, joskaan
haavehensa ei täyttyis koskaan!
Eino Leino