Kangastuksia (1902)

Asuu aamuruskon mailla kansa, jonka Jumala on Aika. Templi tehty hälle puistohon

Pelkäsin unia ennen niinkuin peikkoja; levolle menin kuin mestauslavalle. Miksi? Mietin. Ol’

Ei ne kaikki kuollehia, jotka kuolleiksi sanotaan. Meren mustassa mujussa monta nukkuu

Lauluja satunäytelmästä »Hiiden miekka» 1. ÄIDIN SURUT Kolme yötä peräkkäin suurta surun

Tuo Imatra, immyt sorja, oli kaunehin neitoja Karjalan maan. Tuo Ontrei, pajarin

Mikä on tammipuun tohina minun koidon korvissani? Tammi on Jumalan tammi elämän

Kenen korkeat jumalat keinuunsa ottavat kerta, eivät ne häntä yhdessä kohden pidä,

Eukko harmaata kangasta kutoo. Ulkona syys-sade synkkänä putoo. Hän kutonut on sitä

Kimmo vuorta viertävätä hiihtää yössä yksinänsä, taivaan tähtöset palavat, palavampi Kimmon tuska,

Kuuhut halki usva-yön, kutoo kumman helmivyön, noin läpi mieleni utuisen kudot, neiti,

(Näin nimitettiin niitä naisia, jotka Ranskan vallankumouksen aikana istuivat kansalliskonventin kokouksissa ja

Lapissa kaikki kukkii nopeasti, maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin. Tuot’ olen aatellut ma

Lintunen lehdossa kirkkomaan, laula, laulele virkku, laula mulle ja laula muille, taivaan

Kiesus Karjalan jumala tuo oli karjan kaitsijana ruman Ruotuksen talossa. Ruoja Ruotuksen

Minun tieni ovat etsijän teitä. Onneton, ken mua seuraa! Ma olen huono

Voi, miten halveksun minä teitä maidon karvaiset katsojajoukot, te, jotka syrjästä seuraatte,

1. PUMA TIETÄJÄ Tietäjistä mahtavin on Perman maassa Puma. Puma maassa hallitsee

Tuli hieno herrasjoukko salon sinisen siimeksehen, näkivät vierivän purosen, haastelivat haavemielin: “Katso,

Mun nuori, villi viinini, sua ilmaiseks en saanut, niin monet yöt sun

Kaari korkea kohosi, ihmislapset ihmetteli. Hetken heijastui, katosi, mylvähtipä myrskyn kannel, soi

Tahtoisin nähdä ma Kartagon naisen, naisen, mi kassansa kaunokaisen uhriksi isienmaallensa kantoi,

Tuo ylpeä temppeliherra huus: “Pyhä hautako meiltä mennyt ois? Meit’ onhan urhoa

Tahtoisin puhella kerran kera noiden päivän lasten, rintamaiden riemulasten, ehtoisan etelän lasten,

Hiljaa, hiljaa, muuten kuolema tulee, nyt ollaan oudoilla ovilla. Hiljaa, hiljaa, tai

Kuulin tuulien puhuvan: “Suureksi puhaltakaamme Suomi, luokaamme lujaksi, vakahaksi, valppahaksi!” Tuulet taivahan

Ei iloja monta ihmislapselle suotu: Yks kevään riemu ja toinen kesän ja

Kaadu metsä niinkuin kaski, seiso jalka niinkuin seinä! Muuten mielesi lahovi. Näin