Sateen jälkeen (1935)

Muistatko aamut korkeimmat ylhäällä alppitiellä! Jumalan pilvet hipovat ihmiskattoja siellä. Sumuun syöksyvät

On liian kirkas tämä aamu mainen, kun aallon alta taivas hymyää, ja

Aamu nousee. Varjot kalpenee. Hämyn halki valo vapisee. Aamu nousee. Usvin haihtuvin

Oi Uupunut! Sun luokses kalmistoon me käymme sydämellä polttavalla, niin suuren rakkauden

Yli Balatonin pinnan hellät pilvet rintarinnan pysähtyneet on. Vuorten viivaan asti vienoon

Janoten katsot metsän ihanuutta, suloa joka ruohon kasteisen, jokaisen lehden läpikuultavuutta, kun

Niin kuulumattomin ja hennoin siivin on onni sydämeeni lentänyt, niin että kipu,

Tulisina ruusut etelässä heleässä palmunvartta kiertää karheaa. Mutta sydämeni levon saa yksin

Taas illan hämyssä tummuu maa. Tätä hetkeä rakastin vuosien ajan. Polut päivän

On pyhäaamu hiljaisin ja kirkkain. Vain linnunlaulu, pääsiäistä virkkain, soi puissa hautuumaan.

Aalloista pilvet kohoo helein hartioin. Ihanat aurinkohahmot pohjalla nähdä voin. Vedessä laahaa

Enää pisaroivat pihakoivut vaan. Sade sormin hienoin väritti jo maan. Katso, lammikkoina

Suunnaton kuu aavoilta heijastuu. Siinnossa pettävän kevään se kultana väikkyy. Siintäen läikkyy

Autuas tähti matkallaan hymyy huoneeni ikkunaan. Suloista päivän himmeydestä sydän on taivaan

Omistettu äitini isälle Reki ajaa halki kylien. Lähestymme lakkaamatta itää. Outo pelko

Ihana on Italian ilta. Samettisin varjoin korkeimmilta vuorilta se tuoksuhunnussaan hiipii viilenevään

Sydänyöllä esiin kohonneilla Karpaateilla unestani heräsin. Valtavin muodoin pimeässä väkevässä aaltoili ja

Alas luolaansa maahinen keijusen vei. — Ei, ei, tämä itki, välkkyen tukka,

Käy taivas pilveen. Vielä hohtaa maa, mut koleammin tuuli puhaltaa, ja nuori

Sa armas tähti, joka lohduttain poveeni paistoit talven iltaa monta, kun tuudittelin

Oville taivaan aukee huima tie, vuossadoin pystytetty, ihmispolvin. Sen kaaret kaarten päältä

Oi tuskaa kukkasen hennon, joka kylmään multaan jää, kun hurmassa häilyvän lennon

Nyt riemulauluansa ihaninta livertaa linnut, onnenkiihkeää, ja lakkaamatta kukkuu kultarinta, niin ettei

On tullut aamu, jota odotin. Syyspäivä paistaa sätein kultaisin, ja helenevä, harveneva

Oi sulje silmäs! Läpi huoneen armaan soi sävel, jota ei voi unhoittaa.

Te janoavat, tulkaa tykö vetten. Oi Vapahtaja, aavistinko, etten ma nääntyis, kun

Espanjalaisen aiheen mukaan Oli julistus Juudean kuninkaan yli seutujen käynyt aikana tuona.

Oi kuulautta näiden kevätöiden, kun kaikki taivaan valo ikävöiden maan päällä viipyy,

Kuin tuoksu kukkain, joit’ ei enää nää, sun myöhät sanas sydämeeni jää.

Lumossa puutarhan ma hiljaa kuljin. Jo uinui untaan rivit kukkien. Kuin kivun

On taivas himmentynyt hentoon sineen, ja sinenevät varjot hankien, mut vielä hohtaa

Sun silmiäsi tänään katselen, sa, jonka hymyilystä löysin kevään, ja vierellämme iltaan

Kun sinivuokot untuvaisin lehdin sulavan hangen alta nosti pään, ma kultaperhon tiellä

Sakeni silmissäni taivaan sini. Mua tuska painoi kauhein käpälin. Kuin peto läähätti

Taas loistavina pilvet kulkuaan käy yli ruskean ja kirkkaan maan, ja mullan

Talvi-ilta yli maan pimeänä makaa. Huokauksen tullessaan tuo se rajan takaa. Kunpa

Aamun sade rankka laakson kastanut on. Hohtaen sumu sankka verhosi vuoriston. Seestyi

Sade pilviä himmentää ja metsien sinen, mutta väreille mullan se kostean loisteen

Sireenimaassa tuuli viivähtää ja tienoon täyttää tuoksunkylläisyydellään, kun sinipunan hohtoon liian hellään

Sun sylissäsi usein kuuntelin syvintä rauhaa, joka virtas minuun. Mut yhtä usein,

Yö yöltä rannan kaislat kellastuvat nyt kullanvihervinä hehkuen. Mut yli järven lasin

Oi katso, sireenit on puhjenneet! Nyt hymyy joka pensas lumottuna, ne verhoo

Jo luumupuiden oksat värittää hedelmän punertuvan hehku vieno, ja yli nurmettuneen mullan

Enää säveliin ei herää aamuin. Sumuhaamuin syyskuun koivut nytkin vihertää. Pettävää lukinseittihärmää

Maan yli pimeän ja hiljaisen säteili tähtitaivas ikuinen. Sen tajusimme silmin suurtuvin.

Niin kylmä tuuli nousi ulapalta ja rankka sadekuuro kastoi maan. Nyt kadut

Minut yllätti tuska, se päälleni karkaa, käsivarret sen ruhjovat povea arkaa, sydän

Hetken kesti myrsky etelässä. Hämärässä sinertyen vuoret tummuivat. Ihanat varjot kastunutta maata

Pois ajoi ukkonen, ja auringossa taas kultaisina pellot leviää, kun synkin värein

Yön unettoman onni aineeton vie minut Välimeren aamuun vienoon. Satuinen sini vaalennut

Vuoritiellä vanhan Unkarin kiersi viini, soitto tulisin. Alla akaasiain kaipuutaan mustalainen itki