“Kyltyyri”
Helsingin murteella “Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!” Tuo huuto on Suomessa syyri, Mut mikä
Helsingin murteella “Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!” Tuo huuto on Suomessa syyri, Mut mikä
En enää pelkää. Yö on haihtunut, ei mua enää hullun houreet vaivaa,
Ystäväni yksin lähti, jäin kuin kylmä taivon tähti katsomahan kulkuansa, muistamahan murhettansa.
Nuor’ on maani, nuor’ oon itse myöskin, varhain alkoi aamu kummallekin, näimme
Pienoinen kapakka Charlotten-kadulla! Et ole pienin sa mun muistoini kirjassa. Niin monta
Muistan maan ma pohjolassa, miss’ on kaikki nurinkurin, siellä leikin, lauloin lassa,
In ecclesiam! Sotaa etsineet me emme, rauhan tähden taistelemme, kas, kuin ratkee
Tuijotin yöhön sankeaan. Näin minä lumisen kirkkomaan, ristejä silmänkantaman päähän. Oli kuin
Ikävöi, ihminen, kaipaa kauneinta muiston ja toiveen, päiviä lapsuuden, aikoja armaita hempeän
(Eräs katkelma “Simo Hurtta”-sikermästä) Istui Irja yksin koissa, kuuli sanat kauhun, turman,
Näin ma kerran silmät synnilliset, silmät suuret, tummat, tulta-lyövät, jotka vaati kaikki
(Uudenkirkon ja Kivennavan asukkaille omistettu.) Karjalan kannas on vartiopaikka, Karjalan kannas on
Kevät kirkkahin, mitä virkkaisin, jos armahain tulis vastahain? “Älä muuta kuin sula
Kysytään kerran, kuinka en sortunut silloin, kun olin kurja, pelkäsin itseäni illoin,
Kantaatti Kaupunki nukkuu, paukkaa pakkasen harmaja henki Yön äänet hukkuu, turtuvat tuskat
(Motto: “Land skall med lag byggas.”) Maa on meillä rakennettu kilvan kieltolailla,
Sinä olet lammas ja vuohipukki minä, ja ikuisella tuomiolla onnellinen sinä. Sinulla
Kuulkaa, kuinka kirkon kellot kaikuu kautta maiden merten: pou pau, pou pau!
Orjat, kytketyt yhteen, loukatut sydämehen saakka, ranteissa rautaiset kahleet, harteilla hallava taakka!
Maamies, mahti Suomenmaan, taas sun voimas tarvitaan, Suomessa on suuri hätä, kysytähän
Hymni (Esitetty ensi kerran Yliopiston Kalevalajuhlassa 28.2.1910) Vapaa syntyi Suomen kansa, muistaa
Maria! Miks suutelet mua, mun haaveeni haltiatar? Ma vaan olen kreivi von
Marjatan tähdet, maailman tähdet, tähdet tietäjienki, paistavat yhä, yö kun on pyhä,
Putosivat puista lehdet, pilvilöistä sateet, ei pudonnut tuskan taakka minun mielestäni. Muutti
Minkä taisin, poika parka, ja tyttö, mitäpä taisit tulelle tulisen silmän, Luojan
Niin sinua katsoin, neiti, kuin lapsi lelua uutta, niin sinua kuulin, neiti,
Yksinpuhelu Oi, miks en syntynyt ma ennemmin, kun Hellas vielä oli urhoin
Sinäkö sanelet yöstä, sinä, auringon sikiö, laulaja laveasuinen, kantama Kalevan kansan? Mitä
Tuo tulleeko päivä mullekin kuin monelle muulle on tullut, että elämä jonkin
Kun sa naurat, nauraa sydämeni, kun sa itket, hyytyy hurmeheni, tunnen tuskaa,
Legenda Pyhä Martti, mahtava piispa, yli ratsasti Ranskanmaan, jalo alla jalkova orhi,
Rakastettu, armastettu ijankaikkisesti! Kuinka kuolis lempeni, mi nyt jo kaikki kesti? Saat
(Aino Acktelle omistettu) Salome, sa hurmasit meidät sotakirkkailla soinnuillas. Salome, sa surmasit
(Eteläsuomalaiselle Osakunnalle omistettu) Uusmaan urhot, jäämit jäykät, lapset raisun rannikon! Maassa meill’
(Juhlaruno nuorsuomalaisille sanomalehtipäiville 13.11.1910) Maa, jota myrskyt ja ukkonen lyövät, jota omat
Kuljen, kuljen kummallista tietä tähtitarhan, sadan saanut surman suitse, haavehen ja harhan.
Tarhapöllö se oksallansa oli niin viisas, viisas, koska hän ei puhunut mitään:
“Lähemmä, Jumala, sua!” “Lähemmä, Jumala, sua!” Uppoo linnamme uiva. Maailma hukkuu, katoo
Lensi aattehet aroilla niinkuin raisut villiratsut – en niitä tavannut kiinni. Keinuivat
Pikakuva Lentävi vanteet ristin rastin, ilmassa leikki ja laulu soi, kuuluvi pajatus
Vapaata miestä vangita ei voida väkivallalla, ei kalvalla, ei kahleilla, ei mahtisanalla;
(Viipurilaiselle osakunnalle omistettu) Minkä liitti luonnon Luoja, ei sitä ihminen erota. Yks
Salamat välähtelevät yössä mieleni pimeän, sinkoovat siniset liekit tuskieni tuntureilla. Näen hengen