Atalantta
Päiviltä jo kauvas poiesvierineiltä onpi kertoelma Atalantasta. Seisoo linna alppein rintehellä, korkeal
Päiviltä jo kauvas poiesvierineiltä onpi kertoelma Atalantasta. Seisoo linna alppein rintehellä, korkeal
(näytelmästä “Nummisuutarit”, 1864) Häätoimis kaik’ hyörii ja pyörii, mut murheissa neitonen käy;
(näytelmästä “Karkurit”, 1866) Äitiinsä etsei lapsi, itkien kauvan hän etsei, tok’ viimein
Kasvoi uros urhee Kaimalassa, Tuomo, emäntänsä heimolainen; teki työtä, uhmaili kuin peikko;
Unta ihmeellistä uneksuin mä kerran syksy-yönä; taivahalla paistoi kuu alasvuodattaen metsihin ja
Asui miesi, kasken lanko, ilosella aholla; ilon saattoi viertovanko ja tytär, kukkanen
Katso linna tuol, valkasema juhlavalkeitten, lähtöjuhla soman tyttären. Luostarin immeks ristiin ja
(näytelmästä “Olviretki”, 1866) Terve, ruskee ohranneste, terve, jumal kultasuu! Sua ain tahdon
(albumista “Mansikoita & mustikoita” 2. vihko, 1860) Tapauksen tahdon kertoo, vaik’ei juuri
Jylhä kuusisalo kaskeksi on kaattu pohjarintehellä Kontiolan vuoren, jossa, ennen lankeemista talven
(romaanista “Seitsemän veljestä”, 1870) Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa; sinnepä ei Hallin hammas
(runon “Suomenmaa” toisinto) On pohjoisessa kaunis maa tuo metsän kohdussa. Siel talven
(romaanista “Seitsemän veljestä”, 1870) Mitä minä huolin, veitikka nuori, jolla on rinta
Oli mulla kulta kaunoinen ja ilonen kuin aamu; eikä muistostani koskaan men
Katri, pieni karjanpaimen, askartelee ahol laakeal, karjankello korven rannal kilahtelee kaulas Helmiken.
Uneksumisen nyt kertoo tahdon, joka muistostain ei pakene; vielä kosk se aatuksiini
(romaanista “Seitsemän veljestä”, 1870) Rajamäel korkealla asuu pariskunta, aarjoitellen virkaa viisi, ammattia
(romaanista “Seitsemän veljestä”, 1870) Kiljukoon nyt kaikkein kaula, koska mielin virren laulaa
(romaanista “Seitsemän veljestä”, 1870) Tuonen lehto, öinen lehto, siell’ on hieno hietakehto,
(albumista “Mansikoita & mustikoita” 2. vihko, 1860) Kerta seisoin, niin näin unta,