(albumista “Mansikoita & mustikoita” 2. vihko, 1860)
Kerta seisoin, niin näin unta,
meren reunal vieraas maas;
etääl siinti koti-ranta,
sinne mielin tulla taas.
Mutta uni, joka ensin
vei mun maastain, immestäin,
hänen siivillänsä lensin
jälleen koti-maahan päin.
Siirsin mielel intovalla
pojes Suomeen ihanaan,
siirsin vinhast pilvein alla,
siks kuin löysin kunnasmaan.
Tuima tuuli pilvet poisti,
kaunis päivä paisto taas;
vuori loisti, viita loisti,
koski pauhas koti-maas.
Impein eteheeni väikky:
silmä iski salamoi,
kiharien yössä läikky
otsa niinkuin aamun koi.
Ihastelin otsan aamuu,
mesi-huulii suutelin.
Suutelinko taivon haamuu?
Hekumasta heräsin.
Aleksis Kivi