(romaanista “Seitsemän veljestä”, 1870)
Kiljukoon nyt kaikkein kaula,
koska mielin virren laulaa
voimasta seitsemän miehen.
Tähtiä kuin otavassa,
poikia on Jukolassa,
laiskanpulskeja jallii.
Juho pauhaa, pirtti roikaa;
hän on talon aika poika,
ankara “Poika-Jussi”.
Tuomas seisoo niinkuin tammi,
koska saarnaa Aaprahammi,
Jukolan Salomon suuri.
Simeoni, liuhuparta,
valittaa se “ihmisparka,
syntinen, saatana, kurja”.
Simeoni herneet keittää,
Timo sekaan rasvat heittää,
patahan kuohuvaan sylkee.
Lauri-poika metsäs häärii,
katselevi puita väärii,
mäyränä nummia tonkii.
Viimein tulee hännän huippu,
Pikku-Eero, liukas luikku,
Jukolan tiuskea rakki.
Siinä onpi velisarja,
jalo niinkuin sonnikarja,
voimalla seitsemän miehen.
Aleksis Kivi