(romaanista “Seitsemän veljestä”, 1870)

Kiljukoon nyt kaikkein kaula,
koska mielin virren laulaa
voimasta seitsemän miehen.

Tähtiä kuin otavassa,
poikia on Jukolassa,
laiskanpulskeja jallii.

Juho pauhaa, pirtti roikaa;
hän on talon aika poika,
ankara ”Poika-Jussi”.

Tuomas seisoo niinkuin tammi,
koska saarnaa Aaprahammi,
Jukolan Salomon suuri.

Simeoni, liuhuparta,
valittaa se ”ihmisparka,
syntinen, saatana, kurja”.

Simeoni herneet keittää,
Timo sekaan rasvat heittää,
patahan kuohuvaan sylkee.

Lauri-poika metsäs häärii,
katselevi puita väärii,
mäyränä nummia tonkii.

Viimein tulee hännän huippu,
Pikku-Eero, liukas luikku,
Jukolan tiuskea rakki.

Siinä onpi velisarja,
jalo niinkuin sonnikarja,
voimalla seitsemän miehen.

Aleksis Kivi