“Henkipatto rakkaus”
Rakkaus henkipatto — ei ole julmempaa. Ei kodin minkään katto häntä suojata
Rakkaus henkipatto — ei ole julmempaa. Ei kodin minkään katto häntä suojata
Syvyyksissä unten valkeus voitti. Silmäni aukes tuleen talvisen aamun. Povea vieläkin polttivat
Kun aamun-pitkin varjoin koivut hohti, luo ruusupensaan valkean sun vein. Se vielä
Öin, päivin kauhusta pitkin sua, kadotettu, itkin. Öin, päivin rukoilin sua takaisin.
Kun täyttyi tuskamme mitta, kun säikkyen kohtaloas sain kuulla lohdutuksitta sanat julmat
Sun sydämesi kallioon ma tungen juurin hienoin. Sen kiveen kahlehdittu oon ma,
Ma, jumalatar, kukkaisrannaltani sun löysin, uuvuttamana aaltojen. Kuin vastaus sa olit kaipuussani,
Kovinta ei särkemäsi sana, kipeintä ei kuolo hellyytes. Mutta polttavana ongelmana painaa
Etäällä jossain, yössä sateisessa pois luotani sa kuljet, läheinen. Mut huulillani tulta
Jäin yksin jälleen, illan himmetessä, jokainen sanas vielä sydämessä kuin polte, joka
Mun polveltani ilmaan vapaaseen vavisten kaipasit, ja kuolinhaavan löit tuskissasi mulle sydämeen,
Jo puiden varjot pitenevät maassa ja päivä kuolee syksyn pilvihin. Niin illan
On jälleen kuultava kevät. Ja kun lehdin puhkeavin puut ihanat hymyilevät, koko
Huhtikuinen aamu heläjää. Kultasuinen lintu livertää. Syliin riemun nukuin, havahduin. Peippo vie
Ei pimeys liikahda ympäri mun, oman vankini, tuskalla vangitun. Vika jossain on,
Väristen hurmaa kimalainen vaipuu syvälle ruusun poveen loistavaan, min kultaiseksi hehkutti jo
Kun haudon ongelmaamme kipeää, mi ajatusta uupuvaa ei säästä, mi koskaan väisty
Luona lamppuni lämpöisen kuluu hetkien kulta. Vielä pimeys ahmaisten ei sua ottanut
Syysöin kuoleman-pitkin, kun yhä mietin ja itkin varjoissa sairaalan, koin sydänjuuriin saakka,
Tänään painaa synkät pilvet maata. Öistä seinää lävistää ei saata rakas tähtenikään
Tumma vuosi kului unen lailla. Miten kestinkään sen — unta vailla? Kivun
Minä, jolta sydämen veisti armas lastuiksensa — palamaan ne viskaten lämmitellä miehuutensa
Kuin ammoin vaalenneissa unissani suu jumaloitu janoo huuliani. Ken lumouksen särkis satumaassa?