Öin, päivin kauhusta pitkin
sua, kadotettu, itkin.
Öin, päivin rukoilin
sua takaisin.
Hän, Lempeä, armahti meitä,
yön piirissä eksyneitä.
Sain tuntea värähtäin
taas kätesi kädessäin.
Oi kuuntele — tuskamme raukee.
Läpi saartavan metsän aukee
valojuova ja himmeä tie.
Tule! — Kotiin meidät se vie.
Saima Harmaja