Taakka

Syysöin kuoleman-pitkin,
kun yhä mietin ja itkin
varjoissa sairaalan,
koin sydänjuuriin saakka,
ett’ olen raskas taakka
sylissä kalleimman.

Morsian liian heikko
hän, jota taudin peikko
levotta vartioi.
Vieläkö lemmit kättä,
joka ei väsymättä
ruusuja nostaa voi?

Sanoitko elävin huulin
sen, mitä unessa kuulin?
Vieläkö uskonet,
ett’ olen taakkasi kallis,
jonka et pudota sallis,
josta hellitä et?

Saima Harmaja