Tuli tuvan ovelle Surma. Äkkäs äidin lapsinensa istumassa ikkunassa, viittas, nosti viikatteensa:
Kiinni riipun elämässä kaikin vaistoin, kaikin taistoin, vaikka kaikki tuskat tunsin, vaikka
Sata vuotta sitten: Napoleon ja Metternich, Pyhä liitto, ei unhotu Waterloo, Wellington,
He asuivat kaikessa rauhassaan, he raatoivat, tekivät työtä, tulet hehkuvat heidän tehtaissaan
Vaarass’ on taattojen tanner, vaarassa maammojen manner, onni ja vapaus maan! Raikuvat
Hämäläinen idylli Ruuhessansa liki kaislarantaa istuu korpraali ja everisti, vanhat kumpikin ja
Kimmelsi kiteet, miekkoina iskivät mielipiteet, välkkyi aattehen ankara teräs, nukkuva nousi, hengetön
– Mitä laulatte Kukkian kultaiset laineet? “Me hautaamme matkasi haaveet ja maineet.”
Kesken kesää syksyn valju valta; hohkaa kylmän henki kaikkialta, hallatuulen hammas luihin
Talven pitkän ahkerasti luimme, nyt me niemen kainalossa uimme, sitten kirjat kiirehesti
Lemmen aamu, rauhan huomen! Katso, juhlii luonto laaja, tunne, tuoksuu kukka tuomen,
Pitkinä, loivina maininkeina mieleni myrskyt päilyy, elämänseikkailun, haaveen halut vain kokemuksina säilyy.
Tiedän, tiedän, mielitietty, miksi luotain läksit pois: kova, kolkko, lämmin, vieno kuinka
Tämä kerta teidän kerta, ensi kerta meidän, tämä kerta meidän verta, ensi
Naissaaren niemessä valkea paas merimiesten merkkinä loistaa, karit ympäri sen monet purret
(Kalevala-päivän johdosta 28 p. helmik. 1914) Kaukana, kaukana kansan on syntymäjuuret. Tuskin
Sain ma siivet aurinkoon, itse ilman herra oon, ukkoselta vaajat vienen, jumalaksi
Jo hanki haihtuu, lähtee jää, pääkallot suosta irvistää, ne kysyy toinen toisiltaan:
Paista, päivä, köyhän päivä, paista päälle päivän lapsen, siniviitojen välitse; paistat päälle
Kaitse, Luoja, köyhän karja, kaitse köyhän siemen, että kauan kukoistaisi väki Väinön
Jälkeen aamu-usmien järvi hopeoituu, päivätönnä päilyen koreaksi koituu. Kuvastelee koivu, kuus, rannan
Kiitos ja kunnia vatsamme hyvän, aiomme ottaa naukun nyt syvän, kiittäen Luojaa
(Suomen Näyttelijaliiton yhteisnäytäntöön 7.4.1914) Monet kulkee mielikuvat sielussain, ei unhottuvat, kun ma
– Minne riennät, ratsumies? “Kuolemahan kukaties.” – Sinnekö niin kiire sulla? “Tahdon
Suvi-illan vieno tuuli huokaa vuoren alta, hongikon polkua hopeoipi kuuhut taivahalta. Hiljaa
Kaikki on käynyt niin kummalliseksi; uutta en enää ma uskoa keksi, laulan
Tuo tiainen, lieto lintu, se hyvin vilussa viihtyi, sentään kaipasi sisälle, ihmislieden
Voi meitä, voi! Tuossa taaton, tuossa veljen verta hanki joi. Voi meitä
Valkeat hanget mustan maan, toitteko rauhan maailmaan? – “Emme, me peitimme vain
(Oikeuden marttyyreille omistettu) Jos on suurta tehty missä, sit’ on tehty sydämissä,
Meni sulho metsälle, veikko vieri kalaan, kauempana taaton kaski kunnahalla palaa. Minne,
Meni sulho metsälle, veikko vieri kalaan, kauempana taaton kaski kunnahalla palaa. Minne,
