Pitkinä, loivina maininkeina
mieleni myrskyt päilyy,
elämänseikkailun, haaveen halut
vain kokemuksina säilyy.
Vanhenin vuosia kuukausissa.
Mistä sen saatan tietää?
Siitä että jo suuttumatta
voin loukkauksia sietää.
Siitä, että on mieleni murhe
mun suurempi tunteeni tulta,
että jo kiellän itseltäni,
mitä ennen en kieltänyt sulta.
Pitkät, kauniit aurinkopäivät
saattavat eessäni olla
taikka kuolema, köyhyys ja kurjuus –
kuolema tunkiolla.
Merkitse mulle ei enää, mi muille,
ei mulle se merkkitapaus,
ei rikkaus, ei rakkaus, ei arvo, ei valta,
vain sieluni ijäinen vapaus.
Eino Leino