”Henkipatto rakkaus”
Rakkaus henkipatto — ei ole julmempaa. Ei kodin minkään katto häntä suojata saa. Kammoten nähdä huolta lieden pystyttäjän …
Rakkaus henkipatto — ei ole julmempaa. Ei kodin minkään katto häntä suojata saa. Kammoten nähdä huolta lieden pystyttäjän …
Syvyyksissä unten valkeus voitti. Silmäni aukes tuleen talvisen aamun. Povea vieläkin polttivat taivaisesti huulies jäljet. Silloin tiesin, ja …
Kun aamun-pitkin varjoin koivut hohti, luo ruusupensaan valkean sun vein. Se vielä välkkyi kastekimaltein, mut kaikki kukat hymys …
Öin, päivin kauhusta pitkin sua, kadotettu, itkin. Öin, päivin rukoilin sua takaisin. Hän, Lempeä, armahti meitä, yön piirissä …
Nyt tuskan kielet värisee, kun eron pakko lähenee, kun huulten äännettävä on tuo sana paluuton. Tie, yksi, kahdeks …
Kun täyttyi tuskamme mitta, kun säikkyen kohtaloas sain kuulla lohdutuksitta sanat julmat huuliltas, kun viime kerran itkin, kädet …
Kun minun henkeni tulta vastaan liekkisi lyö, kysyä jaksa en sulta, mistä on silmies yö. Kun läpi ruumiini …
Sun sydämesi kallioon ma tungen juurin hienoin. Sen kiveen kahlehdittu oon ma, niittykukka vienoin. Kiveä juurin janoisin nyt …
Ma, jumalatar, kukkaisrannaltani sun löysin, uuvuttamana aaltojen. Kuin vastaus sa olit kaipuussani, kuin lähettämä valtain taivaisten. Häälaulun virittivät …
Kovinta ei särkemäsi sana, kipeintä ei kuolo hellyytes. Mutta polttavana ongelmana painaa yhä paha teko hyvän sydämes. Kivussa …
Sun kuvas luona viivyn, itkenyt. Sen silmiin tuska jäi ja lohtu kirkkain; se mulle hymyilee kuin vielä virkkain …
Yötuuli pilviä vie pohjaa päin. Ma heräsin. Niin pahaa unta näin. En nuku, en. Yötuuli pilvet kantaa maan …
Etäällä jossain, yössä sateisessa pois luotani sa kuljet, läheinen. Mut huulillani tulta huulien mun on niin lämmin kadun …
Jäin yksin jälleen, illan himmetessä, jokainen sanas vielä sydämessä kuin polte, joka ei voi helpottaa. Miks päästimme niin …
Mun polveltani ilmaan vapaaseen vavisten kaipasit, ja kuolinhaavan löit tuskissasi mulle sydämeen, pois syösten ulapoille meren aavan. Mut …
Lie unta, että vielä äsken itkin ja suvi suonissani juossut ei. Hän tullut on, ken viikoin tuskan-pitkin pois …
Jo puiden varjot pitenevät maassa ja päivä kuolee syksyn pilvihin. Niin illan hämärässä uhmakkaassa taas mennyt aika palaa …
On jälleen kuultava kevät. Ja kun lehdin puhkeavin puut ihanat hymyilevät, koko talven unhoitin. Kun hivellen herkkää maata …
Huhtikuinen aamu heläjää. Kultasuinen lintu livertää. Syliin riemun nukuin, havahduin. Peippo vie mun lemmenlauleluin päivään uuteen, liian heleään, …
Ei pimeys liikahda ympäri mun, oman vankini, tuskalla vangitun. Vika jossain on, on jonkun syy. Yhä taivas ulkona …
Väristen hurmaa kimalainen vaipuu syvälle ruusun poveen loistavaan, min kultaiseksi hehkutti jo kaipuu. Sen syli aukee, heteet syttyy, …
Säälitön on eron miekka. Jälleen se voimani joi. Tyhjänä hohtaa seinät. Ei ovi aueta voi. Vaan pisin hetkien …
Kun haudon ongelmaamme kipeää, mi ajatusta uupuvaa ei säästä, mi koskaan väisty ei, ei luotaan päästä, mua kesän …
Luona lamppuni lämpöisen kuluu hetkien kulta. Vielä pimeys ahmaisten ei sua ottanut multa. Sadun puutarhan aukaiset. Sinne kahden …
Syyttää et mua voi, jos liekkinä poltan. Syttyen vain tomu maan saa ilmojen kuullon. Tulta on alttarin autuas …
Syysöin kuoleman-pitkin, kun yhä mietin ja itkin varjoissa sairaalan, koin sydänjuuriin saakka, ett’ olen raskas taakka sylissä kalleimman. …
Tumma vuosi kului unen lailla. Miten kestinkään sen — unta vailla? Kivun alle kuinka kuollut en? Kimaltaen läpi …
Miks’ sanat kuole ei, jo itketyt? Ne hetken harhaan syntyi sielussasi, mut maailmoina sinkos huuliltasi mun tajuntani yössä …
Poloinen armas, synkeytes vanki, miks minuun koskea ei kätes saa? Mun ruumiini ei ole valkohanki, min kättes tuska …
Tänään painaa synkät pilvet maata. Öistä seinää lävistää ei saata rakas tähtenikään lohduttain. Turhaan pyysin sitä tuskassain. Joka …
Tähti syttyy ylle majan sen, jossa vielä valvot, kaukainen. Äsken nyyhkytin. Nyt itke en. Tähti loistaa untas suojaten. …
Minä, jolta sydämen veisti armas lastuiksensa — palamaan ne viskaten lämmitellä miehuutensa — joka raskain kuumeöin syytän elävää …
Kuin ammoin vaalenneissa unissani suu jumaloitu janoo huuliani. Ken lumouksen särkis satumaassa? Ma tiedän: tie vie tuntemattomiin. Mut …