Pieni matkamies

(runon ”Lapsi” toisinto)

Kaukahiseen kotihinsa kulkee
pitkin tietä poika pienoinen;
yö on tullut, pyhät loimot syttyy
taivaan korkeas linnas.

Sillon nukkuu lapsi väsyneenä
kuusen kohisevan suojahan,
unissansa emon äänen kuulee,
kehtolaulun hän kuulee.

Mutta poistuu yö ja päivä nousee;
lapsi lähtee taasen kulkemaan;
siintää viimein kodon kanto-kumpu,
aho armahin siintää.

Tupahan jo poikahinen astuu:
pöydän ääres leipoo emonen,
tulihohtavana uuni leimuu,
päivä akkunast paistaa.

Lasta kohottamaan povellensa
ilosilmin rientää emonen.
Istuu kehtoon, lapsi helmohissa,
päivän paistamaan kehtoon.

Sisar vehmasilta vainioilta,
lehtovihkoansa kantain, käy,
tuopi tuomisia Metsolasta
pienen veljensä riemuks.

Tuoksunassa vihdan liepeen lehden
kultakirkkaan uunin leimues,
aurinkoisen paistaessa nukkuu
lapsi äitinsä helmaan.

Äiti kehdos lapsellensa laulaa,
kasvohilla paiste päiväsen,
laulaa, kuinka vaeltaja pieni
kulkee taivahan maahan.

Aleksis Kivi