Elinainen neiti nuori
Meni aittahan mäelle,
Vaskivakka kainalossa,
Vaskiavain vakkasessa.
Tuoltapa tulee Klaus Kurki.
“Mistäs tunnet Klaus Kurjen?”
“Tulennasta tuiman tunnen,
Jalon jalan heitännästä.”
“Eikös muita ylpiöitä,
Kun on Laukon Klaus Kurki?”—
Klaus tuo tuli pihalle,
Sa’an hevoismiehen kanssa,
Sa’an satulaurohon,
Miehet kulta miekoissansa,
Hevoset hopiapäissä.
Viisi veljestä Elinan
Istuit kaikki pöyän päässä,
Nousit kaikki seisoalle,
Läksit vastahan Klaulle.
“Onkos teillä neittä myyä,
Piika pietty minulle?”
“Ei neittä mäellä myyä,
Panna kaupan kartanolla;
Hevot myyähän mäellä,
Luukaviat kartanolla.
Kyll’ on meillä tupiaki:
Tupa meill’ on yljän tulla,
Tupa tulla, toinen mennä.
Talli meill’ on hevot panna,
Vaja varsat valjutella,
Naula laskea satulat.”
Klaus tuo tuli tupahan
Miekalla oven avasi,
Tupellansa kiini tunki.
“Onkos teillä neittä myyä,
Piika pietty minulle?”—
Äitinsä Elina neien
Klaus Kurjelle kumarsi:
“Ei ole meillä neittä myyä,
Eikä piika’a piolla.
Piiat meill on piskusia,
Kaikki kesken kasvavia.”
“Onpa tuo vähä Elina,
Anna’pa vähä Elina!”
“Oh mun äiti kultaseni,
Elä anna minua Klaulle!”
“Ei taia vähä Elina
Panna työhön palkollista,
Ruokkia perehiäsi,
Kaita tarhakarjojasi.”
“Eikä tarvitse Elinan;
Onpa siellä Kirstipiika.—
Minä annan Kirstipiian
Panna työhön palkollisen,
Ruokkia talon perettä,
Kaita kanssa tarhakarjan.”
“Kyll’ on sulla Kirstipiika,
Laukon entinen emäntä,
Se mun polttaisi tulessa,
Kovin päivin kuolettaisi.”
“Ei ole Kirsti ennenkähän
Ketän polttanut tulessa,
Kovin päivin kuolettanut,
Ei ole ennen, eikä vasta.”
Kukas kuitenki on hullu,—
Kukas muu, kun piika raukka?
Jos ei hullu, niin on himmi,
Otti kihlat, antoi kättä;
Käsi on Klaun käessä,
Kävi Klaun kartanolle.
Kirsti katseli lasissa,
Välkytteli västäröillä.
“Oh, jos sitäki olisi,
Tuon välin pahentajata!
Ennenkun avaimet annan,
Toisen käskyllä kävelen.”
Lähti hän Klaun puheille:
“Ohoh, Klaus kultaseni!
Vähän kyllä sinä tieät—
Uolevi emännän makasi.”
“Oh mun Kirsti piikaseni!
Jospas tuottelet toeksi
Minkä sattelit sanoiksi,
Vielä sun verassa käytän;
Elinan tulessa poltan—
Viisi verkaista hametta
Annan sinun käyäksesi,
Ennenkun Elina rouan;
Annan kätehes avaimet
Ennenkun Elina rouan.”
“Ohoh, Klaus kultaseni!
Aja Aumasten laolle,
Pikkunniittuisten nimelle.
Sano kauas meneväsi,
Monet viikot viipyväsi,
Keräjissä Pohjanmaalla.
Niinpän tuottelen toeksi
Minkä saattelin sanoiksi.”
Klaus lähteä lupasi.—
“Oh mun vähä Elinani!
Viillä voita vakkasehen,
Sääli säkkihin evästä,
Liikkiö sianlihoa,
Karpio kananmunia,
Minun kauas mennäkseni,
Keräjihin Pohjanmaalle.-
“Oh mun Klaus kultaseni!
Elä viivy kauan siellä:
Viikot on viimeiset minulla,
Vielä päivät viimeisimmät;
Astu puoli saappahassa,
Anna toisten toinen puoli,
Puhu puolilla sanoilla,
Anna toisten toinen puoli;
Juo vaan puoli siemenystä,
Anna toisten toinen puoli—
Niin sinä pikemmin pääset
Pohjan noitain seasta.”
Elina vähä emäntä
Säälei säkkihin evästä,
Viilti voita vakkasehen,
Liikkiön sianlihoa,
Karpion kananmunia.
Klaus lähtepi ajohon
Ajoi Aumasten laolle,—
Pikkuniittuisten nimelle.
Kirsti pyykille menevi,
Pienten vaatetten pesolle,
Paitain Elina rouan.
Kuului kolkkina koasta;
Kävi roua katsomahan
“Oh mun Kirsti piikaseni!
Mitä kolkitset koassa,
Paukutat patoin luona?”
“Huoran huopia virutan,
Pahan vaimon vaattehia.”
“Elä Kirsti piikaseni!
Kolki niitä niin kovasti.”
Kirstipä tähän mutkan muisti,
Kolkki vieläki kovemmin.
“Elä kolki Kirsti huora!
Paitojani niin pahasti.
Ei ole niitä täällä tehty,
Vaan on äitini kotona.”
“Huoratpa hyvätki piiat,
Vaan ei portot puoletkana—
Eik’ ole minun lukua,
Vaikka parka palkollinen
Haukuttaisi huoraksiki;
Itseki isot emännät
Ovat Uolevin ohessa,
Pitkäparran parmahissa.”
Itkusilmässä Elina
Tuli rannalta tupahan.
Kirsti kiiruhti perässä:
“Oh mun roua kultaseni!
Ottakasme orjat työstä,
Häiyt härkäen perästä;
Pietään pitoset pienet,
Kanssa kempit kestijuhlat—
Niinkun ennenki on tehty,
Kun oli matkoilla isäntä.”
“Ohoh Kirsti piikaseni!
Tehe itse, kuinkas tahot,
Niinkun teit minua ennen;
Iske kaikki muut tynnörit,
Yksi jätä iskemättä,
Jok’ on pantu minua varten.”
Kirstipä tähän mutkan muisti,
Iski ensin sen tynnörin.
“Ohoh Kirsti piikaseni!
Toisa tehit, toisa käskin.”
“Oh mun roua kultaseni!
Minne teen mä sian teille,
Teenkö uutehen tupahan,
Ylimmäisen portin päälle?”
“Elä tee uutehen tupahan,
Ylimmäisen portin päälle;
Tee sia Klaun tupahan,
Niinkun ennenki olet tehnyt!”
“Siell’ on pyssyt paukkavaiset,
Siellä miekat välkkyväiset,
Siellä rauat raatelevat,
Terävät teräasehet.”
“Pyssyt on surmana soassa,
Miekat miehillä käsissä;
Tuttuna ovat tuvassa,
Kammarissa kaunihina.
Tee vaan sinne yösiani,
Pane kaksin villavaipat,
Pane kaksin korvatyynyt,
Kaksin liinaiset lakanat.”
Kirstipä tähän mutkan muisti:
Pani viiet villavaipat,
Pani viiet korvatyynyt,
Viiet liinaiset lakanat.
Elina levolle lähti
“Ohoh Kirsti piikaseni,
Etpäs tehnyt, niinkun käskin!
Panit viiet villavaipat,
Panit viiet korvatyynyt,
Viiet liinaiset lakanat.”
Läksi Kirsti kammarista,
Meni Uolevin tupahan:
“Uolevi ylimystrenki,
Tulkate Klaun tupahan!
Siellä teitä tarvittaisi,
Kiiruhusti kutsuttihin.”—
“Mitästä mä siellä tehnen?”
Meni hän sinne arvollansa;
Kirsti kiiruhti perässä,
Yheksät lukut lukitsi,
Takateljen kymmenennen;
Juoks sitte Aumasten laolle,
Pikkuniittuisten nimelle:
“Ohoh Klaus kultaseni!
Jo nyt tuottelin toeksi,
Minkä saattelin sanoiksi;
Onpa Uolevi nytki siellä,
Rouan kanssa kammarissa.”
Klaus kohta kotio riensi,
Alla päin, pahoilla mielin;
Otti tulta tervaksehen,
Tulta tuoheen viritti,
Pisti tulen nurkan alle,
Valoi alle valkiata.
Elinainen nuori roua
Pisti sormensa lasista,
Vihkisormus sormessansa:
“Ohoh Klaus kultaseni,
Elä sormustas kaota,
Jossas kantajan kaotat!”
Klaus Kurki kurja miesi
Veti miekkansa tupesta,
Raappas rauan kiiltäväisen,
Laski oitis sormen poikki.
Elinainen nuori roua
Piti lastansa lasista,
ltkeväistä ikkunasta:
“Ohoh kulta Klaus kulta!
Elä polta poikalastas,
Jossas poltat poiantuojan.”
“Pala portto poikinesi,
Tulen lautta lapsinesi!
Ei se ole minun poika,
Se onpi Uolevin poika:”
Elinainen nuori roua
Herra Kiesusta rukoili:
“Ohoh Herra Kiesus kulta,
Anna armas Herra Kiesus,
Vielä äitini näkisin!
Palakohon kaikki paikat,
Tämä vettä vuotakohon,
Siks’ ett’ äitini näkisin!
Ohoh Uoti veikkoseni,
Juokse, jouvu Suomelahan,
Käske häntä tänne tulla,
Puhu paremmin kun onkaan!”
Otti Uoti mennäksensä,
Sekä juoksi, jotta joutui,
Pian juoksi järven poikki,
Tuli tuonne Suomelahan:
“Ohoh muori kultaseni!
Roua teitä sinne kutsui.”
Nousi hän pian vuotehelta,
Puki päälle vaattehia—
“Voi, voi minua, vaimo valju,
Kuinka hamehin hametta,
Hame aina eestakaisin,
Kuinka lie’kään tyttäreni!”
“Hyvin kyllä, muori kulta,
Hyvin ennen, nyt paremmin!”
“Voi, voi minua, vaimo valju,
Kuinka sukin sukkiani,
Sukin aina eestakaisin,
Kuinka lie’kään tyttäreni!”
“Hyvin kyllä, muori kulta,
Hyvin ennen, nyt paremmin!”
“Voi, voi minua, vaimo valju,
Kuinka kengin kenkiäni,
Kengin aina eestakaisin,
Kuinka lie’kään tyttäreni!”
“Hyvin kyllä, muori kulta,
Hyvin ennen, nyt paremmin!”
“Voi, voi minua, vaimo valju,
Kuinka levin liinojani,
Levin aina eestakaisin,
Kuinka lie’kään tyttäreni!”
“Hyvin kyllä, muori kulta,
Hyvin ennen, nyt paremmin!”
Tulit Suomelan lahelle—
“Voi, voi minua, vaimo valju,
Savu Laukosta näkypi,
Savu Klaun kartanosta,
Mitä tuolla tehtäneeki,
Noin sakian savun kanssa!”
“Kukot siellä kultatahan,
Kanan pojat kaltatahan,
Lampaita lahtatahan,
Sianpäitä korvetahan,
Pienen rinsin ristimiksi,
Pienen poikasen pioiksi.”
Tuli Klaun kartanolle,
Laski maahan polvillensa,
Oman vävynsä etehen:
“Oh mun Klaus kultaseni,
Ota pois tulesta poika,
Vaka vaimo valkiasta!”
“Poltan porton poikinensa,
Kansan lautan lapsinensa.”
“Elä polta Klaus kulta,
Anna mennä muille maille,
Elkiänsä piilemähän,
Töitänsä häpeämähän!”
Tuli Kirsti kiiruhusti:
“Elä vainen Klaus kulta!
Pane jauhoja pahoja
Tervatynnörin lisäksi;
Ne heitä tulen sekahan,
Että paremmin palaisi.”
“Oh mun vähä Elinani!
Ohoh lapsi parkaseni!
Mahoit olla mielin kielin,
Mielin kielin porton kanssa.”
“Ohoh äiti kultaseni!
Ei ole syytä pientäkähän,
Vikoa vähäistäkähän,
Verta neulan silmättömän—
Tein kaikki minkä taisin,
Vielä päällenki vähäsen—
Pala nyt tämäki paikka,
Koskan vielä viimeiseksi,
Kovan kuolloni e’ellä,
Sain nähä äitini silmät.”
Viel’ olis ottanut hyvästi,
Sanonut pari sanoa,
Itkevälle äitillensä.
Raukka raukesi samasa,
Lenti liekkien sisähän,
Vaipui ilmivalkiahan.
Se oli meno nuoren rouan,
Nuoren Elina emännän,
Jok’ oli kaunis kasvoiltansa,
Kaunis kaikella tavalla—
Kauan sinua kaivatahan,
Iän kaiken itketähän;
Itku ei Laukosta laka’a
Valitus Vesilahesta!
Se oli loppu nuoren vaimon,
Kanssa pienen poikalapsen;
Kului tuskin puoli kuuta,
Taikka kaksi viilkokautta,
Hevosia tallin täysi,
Nautoja naveton täysi,
Kuoli kaikki korsi suuhun,
Kaatui kaurain nojalle.
Klaus kurki kurja miesi,
Miesi kurja ja kamala,
Istui aitan kynnyksellä,
Sekä istui että itki.
Kiesus äiänä käveli:
“Mitä itket Klaus Kurki?”
“Kyll’ on syytä itkemistä,
Vaivoja valittamista:
Poltin oman puolisoni,
Sytytin syleni täyen,
Poltin pienen poikaseni,
Vastakannetun kaotin.”
“Kyllä tieän Elina rouan—”
“Missäs on Elina roua?”
“Tuollapa on Elina roua,
Tuolla taivahan talossa,
Ylisessä ymmärkissä,
Jalan juuressa Jumalan,
Kuuen kynttilän e’essä,
Kultakirjanen käessä,
Pikku poikanen sylissä,
Uolevi oven e’essä.
Tieän myöski Klaus Kurjen—”
Kussast’ onpi Klaus Kurki?”
“Tuoll’ on, tuolla Klaus Kurki,
Alaisessa helvetissä,
Kannukset vähän näkyvät,
Jalat alta kiilustavat.—
Vielä tieän Kirstihuoran
Tuoll’ on, tuolla Kirstihuora,
Alisessa helvetissä,
Alimmaisen portin alla,
Palmikot vähän näkyvät,
Kultarihmat kuumottavat.”
Klaus tuo ajohon lähti,
Pisti pillit säkkihinsä,
Soitti suolla mennessänsä,
Kajahutti kankahalla,
Järähytti järven päässä;
Ajoi päin sula’a merta,
Alle aaltojen syvinten.—
Se oli meno nuoren miehen,
Kanssa nainehen urohon;
Kirsti rakkina perässä.