Ikuinen Rakkaus, mi poveen jää,
kaks nöyrää sisarusta synnyttää.
On Tuska vanhempi. Tuo, kalvas kovin
ja mykkäkieli, kivun-herkin povin,
käy silmin nähden kaikki salat maan,
mut milloinkaan ei avaa huuliaan.
On sisko toinen Hyvyys huntupää.
Hän silmin sidotuin ei mitään nää,
mut kukkasia kylvää yli maan
hän sokein käsin, armo huulillaan.
Hämyssä sydäntemme kauas vie
niin taivaallisten sisarusten tie,
ja ruususade putoo ehtymättä,
kun Tuska ohjaa armahtavaa kättä.
Mut joskus ihmissumun säde poistaa,
ja tyttärien läpi äiti loistaa,
siks kunnes syvimmässä hymyssään
ne yhteen sulavat, ja valoon jään.
5-10.10.1935
Saima Harmaja