Leikkivät nyt lapset kaksi
Terhensaaren tanterella,
liepeellä utuisen linnan.
Kiittävät kiloa päivän:
“Armas aurinko,
antaja pyhän elämän,
aina paistaos,
ällös polttele poroksi
ihmis-onnea,
kukkia ijäisen niitun!”
Kumartavat Luojan kuuta:
“Kaunis kumppani,
kaitsija elon unien,
herätä haaveita,
älä ärjyjä sydämen,
sielun peikkoja;
ole oikea toveri!”
Yötäkin ylistelevät:
“Tähdet kirkkahat,
kynttilät Jumalan juhlan,
olkaa lempeät,
älkää ankarat ijäti
kuin on kohtalo,
kuin sen vaskiset vasamat!”
Kuuntelevat kuu ja päivä,
tähdet lempeät lupaavat.
Meri yksin ympärillä
huoahtaa ja huutaa
raskahasta rinnastansa:
“Luonnon laajan lapset!
Kaikki on katoova kerran,
unen saaret uppoo,
painuvi paraskin haave,
pilvilinna hienoin.”
Laulahtavat lapsikullat:
“Niinpä kauniisti nukumme
pohjalla meren sinisen,
lummekukkien lomassa.”
Eino Leino