Neitsy Maarian virsi

Neitsy Maaria emonen,
Rakas äiti armollinen,
Viitiseksen, vaatiseksen,
Pääsomille suori’iksen,
Vaskipauloihin paneksen,
Tinavöihin telkitäksen,
Läksi pirtistä pihalle,
Kaapsahellen kartanolle.

Katselevi kartanolla,
Kuunteli kujan perällä,
Jopa marja maalta huuti,
Puolukainen kankahalta:
“Tule neiti noppimahan,
Punaposki poimimahan,
Tinarinta riipimähän,
Vyövaski valitsemahan,
Ennenkun etona syöpi,
Mato musta muikkoavi!
Sat’ on saanut katsomahan,
Tuhat ilman istumahan,
Sata neittä, tuhat naista,
Lapsia epalukusin;
Ei ken koskisi minuhun,
Poimisi minun poloisen.”

Maaria matala neiti,
Pyhä piika pikkarainen,
Läksi marjan katsantahan,
Punapuolan poimintahan,
Hyppisillähän hyvillä,
Kätösillä kaunehilla.

Meni mäen, meni toisen,
Niin mäellä kolmannella,
Keksi marjasen mäeltä,
Punapuolan kankahalta.

Niin meni mäen niskalle,
Itse tuon sanoiksi virkki:
“On marja näkemiähän,
Puola ilmon luomiahan,
Ylähähkö maasta syöä,
Alahahko puuhun nosta.”

Tempoi kxaun kankahalta,
Mäeltä rasakan männyn,
Sillä marjan maahan sortoi,
Marja maahan seisataksen.

Niinpä marja maasta nousi
Kaunoisilte kautoloille,
Kaunoisilta kautoloilta,
Puhtahilte polviloille,
Puhtahilta polviloilta,
Heleville helmoillehen.

Nousi siitä vyörivoille,
Vyörivoilta ryntähille,
Ryntähiltä leuoillehen,
Leuoiltahan hnulillehen.
Huulilla hypertelihen,
Siitä suuhun pyörähytti,
Keikahutti kielellehen,
Kieleltä keruksihinsa,
Siitä vatsahan valahti.

Maaria matala neiti,
Pyhä piika pikkarainen,
Siitä tyytyi, siitä täytyi,
Siitä paksuksi panihen.

Kantoi kohtua kovoa,
Vatsan täyttä vaikiata,
Kuuta seitsemän kaheksan,
Ympäri yheksän kuuta,
Vaimon vanha’an lukuun,
Kuuta puolen kymmenettä.

Emo tuosta arvelevi:
“Mi on meiän Marjatalla,
Ku meiän kotikanalla,
Kun se pauloitta asuvi,
Aina vyöttä völlehtivi,
Hamehetta höllehtivi!”

Niin kuulla kymmenennellä,
Impi tuskalle tulevi,
Kohtu kääntyvi kovaksi,
Vatsantäysi vaikiaksi.

Kysyi kylpyä emolta:
“Anna kylpyä emoni,
Jossa huono hoivan saisin,
Avun ange tarvitseisin!”

Emo varsin vastoavi
“On kyly kytömäellä,
Johon portto pojat saapi,
Tulen lautta lapset luopi,
Tuonne pentujen pesähän,
Sorajouhen soimen päähän.”

Jo on piika pintehissä
Minne mennä, kunne käyä,
Kusta kylpyä kysellä,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
“Piltti pienin piikojani,
Paras palkkalaisiani!
Käy’pä kylpyä kylästä,
Saunoa Sarajalasta,
Jossa huono hoivan saisin,
Avun ange tarvitseisin—
Käy pian, välehen jouvu,
Välehemmin tarvitahan.”

Piltti pienin piikojahan,
Sanan virkkoi, noin nimesi
“Keltäpä kysyn kylyä,
Keltä aihelen apua?”

“Kysy Ruotuksen kylyä,
Saunoa Sarajansuista!”

Piltti pienin piikojahan,
Paras palkkalaisiahan,
Hyvä kiekas käskemättä,
Kehumattaki kepiä,
Koprin helmansa kokosi,
Käsin kääri vaattehensa,
Sekä juoksi, jotta joutui,
Juoksi Ruotuksen kotihin.
Mäet mätkyi mennessähän,
Vaarat notkui noustessahan,
Kävyt hyppi kankahalla,
Someret hajosi suolla,
Tuli Ruotuksen tupahan,
Sai sisähän salvoksehen.

Ruma Ruotus Paitulainen
Syöpi, juopi, kestoavi,
Päässä pöyän paioillahan,
Aivan aivinaisillahan,
Syöpi, juopi suurten lailla,
Elävi hyvän tavalla.

Lausui Ruotus ruoaltansa,
Tiuskoi tiskinsä nojalta:
“Mitä sie sanot katala,
Kuta kurja juoksentelet?”

Piltti pienin piikasia,
Sanan virkkoi, noin nimesi
“Läksin kylpyä kylästä,
Saunoa Sarajalasta,
Jossa huono hoivan saisi,
Avun ange tarvitseisi.”

Ruma Ruotuksen emäntä
Liehoi sillan liitoksella,
Laahoi keskilattialla,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
“Kellen kylpyä kyselet,
Kellen aihelet apua?”

Sanoi Piltti, pieni piika:
“Kysyn meiän Marjatalle.”

Ruma Ruotuksen emäntä
Käet puuskahan panevi,
Kupehelle kummallenki,
Itse virkk, noin nimesi:
“Ei kylyt kylähän joua,
Ei saunat Sarajan suulta;
On talli Tapiomäellä,
Hepohuone hongikossa,
Johon lautta lapset luopi,
Tuliportto poiat saapi—
Kun heponen hengännevi,
Niinp’ on siinä kylpeöte!”

Piltti pienin piikasia
Sekä juoksi, jotta joutui,
Ruman Ruotuksen ko’ista,
Sanoi taatse tultuansa:
“Eule kylpyä kylässä,
Saunoa Sarajalassa.
Ruma Ruotus Paitulainen
Söip’ on, joip’ on pöyän päässä,
Pääsä pöyän paioillahan,
Aivan aivinaisillahan.
Sanan virkkoi, noin nimesi:
Mitä sie sanot katala,
Kuta kurja juoksentelet?”

Mie sanoin sanalla tuolla:
“Läksin kylpyä kylästä,
Saunoa Sarajalasta,
Jossa huono hoivan saisi,
Avun ange tarvitseisi.”

Ruma Ruotuksen emäntä
Liehoi sillan liitoksella,
Laahoi keskilattialla,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
“Kellenpä kysyt kylyä,
Kellen aihelet apua?”

Mie sanoin sanalla tuolla:
“Kysyn meiän Marjatalle.”

Ruma Ruotuksen emäntä
Pani puuskahan kätensä,
Kupehelle kummallenki,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
“Ei kylyt kylähän joua,
Ei saunat Sarajan suulta;
On talli Tapiomäellä,
Hepohuone hongikossa,
Johon lautta lapset luopi,
Tuliportto poiat saapi—
Kun heponen hengännevi,
Niinp’ on siinä kylpeöte!”

Niinp’ on, niin sanoi mokomin,
Niinpä vainen vastaeli.

Maaria matala neiti,
Pyhä piika pikkarainen,
Aina tuskansa tulessa,
Vatsan vaivoissa kovissa,
Itse tuon sanoiksi virkki:
“Lähteä minun tulevi,
Niinkun muinenki kasakan,
Eli orjan palkkalaisen,
Lähteä Tapiomäelle,
Käyä hongikkokeolle!”

Otti vastan varjoksensa,
Astua alottelevi,
Nousevi kipumäkeä,
Kipuvuorta kiipueli,
Huonehesen hongikolle,
Tallihin Tapiomäelle.

Sitte sinne saatuansa,
Toki päästyä perille,
Sanovi sanalla tuolla:
“Henkeäs hyvä heponen,
Huokoas vetäjä varsa,
Vatsan kautta vaivaloisen!
Kylylöyly löyhäytä,
Sauna lämpöinen lähetä,
Jossa huono hoivan saisin
Avun ange tarvitseisin.”

Henkäsi hyvä heponen,
Huokasi vetäjä varsa,
Vatsan kautta vaivaloisen.
Min heponen hengähtävi,
Se on luotu saunanlöyly,
Vesi viskattu viaton;
On kun löyly lyötäessä,
Viskattaessa vetonen.

Maaria matala neiti,
Pyhä piika pikkarainen,
Kylpi kylyn kyllältänsä,
Vatsan löylyn vallaltansa;
Saip’ on tuonne poikuensa
Heinille kesäteoille—
Syntyi poika polvillehen,
Lapsi lantehuisillehen.

Jouluna Jumala syntyi,
Paras poika pakkasella,
Revon heinihuonehesen,
Sorajouhen soimen päähän.
Härkä olkia levitti,
Sika penkoi pehkuloita,
Poian pienen peitteheksi,
Katteheksi kaikkivallan.

Jouluna Jumala syntyi,
Paras poika pakkasella;
Nousi kuu, yleni päivä,
Armas aurinko havatsi,
Tähet taivon tanssaeli,
Otavat piti iloa,
Syntyessä suuren luojan,
Yli armon auetessa.

Tahvanus on tallirenki
Ruman Ruotuksen talossa,
Ruokki Ruotuksen hevoista,
Kaitsi tallikonkaria.
Vei hän juomalle hevosen,
Kaivolle katetun ruunan,
Loimiselän lähtehelle;
Lähe läikkyi, hepo kuorsui.

Tahvanus on tallirenki
Läksi maahan ratsahilta,
Katsoi maasta maan vikoja,
Katsoi veestä veen vikoja;
Nähnyt ei maassa maan vikoja,
Eikä veessä veen vikoja.
“Mitä kuorsut korpin ruoka,
Hirnut Hiisien heponen!
Ei ole maassa maan vikoja,
Eikä veessä veen vikoja.”

“Sitä kuorsun korpin ruoka,
Hirnun Hiisien heponen:
Uus’ on tähti taivahalla,
Pilkku pilvien raossa.”

Tahvanus on tallirenki
Iski silmänsä itähän,
Katsoi päin luotehesen,
Katsoi kaiken ilman rannan;
Näki tähen taivahalla,
Pilkun pilvien lomassa.

Niin repo etehen juoksi:
“Repo rukka, raukka poika!
Sie olet kengältä kepiä,
Sekä liukas liikunnalta;
Käy nyt tuota katsomahan
Vaaran vaskisen takoa,
Mistä meille tähti syntyi,
Kusta uusi kuu kumotti!”

Repo juoksi. jotta joutui,
Pian juoksi matkat pitkät,
Välehen välit samosi,
Vaaran vaskisen ta’aksi.

Paimen vastahan tulevi,
Niin repo sanoiksi virkki:
“Oi sie rukka paimoseni!
Tokko tietäisit sanoa,
Mistä meille tähti syntyi,
Uusi tähti taivahalle.”

Tuon paimo sanoiksi virkki:
“Jopa tieän, jotta tunnen;
Siitä meille tähti syntyi,
Uusi tähti taivahalle,
Kun on syntynyt Jumala,
Yliarmo auennunna.”

“Miss’ on syntynyt Jumala,
Yliarmo auennunna?”

“Tuoll’ on syntynyt Jumala,
Yliarmo auennunna,
Veitlihimassa [42] vähässä;
Syntynyt Jumalan poika
Hevon heinähuonehesen,
Sorajouhen soimen päähän,
Vihviläisille saroille,
Kakaroille kylmenneille.
Sinne synnytti Jumala,
Pani luoja poikuensa;
Ei vaihtaisi poiuttansa
Vaskihin valettavihin,
Hopioihin hohtavihin,
Kultihin kumottavihin,
Eikä kuuhun, päivyehen,
Aurinkoisehen hyvähän.”

Repo rukka, raukka poika,
Jo tuli takaisin tuolta,
Vaaran vaskisen takoa,
Toi sanoman tullessansa:
“Siitä meille tähti nousi,
Uusi tähti taivahalle,
Kun syntyi Jumalan poika,
Aukesi ylinen armo.
Pannut on luoja poikuensa
Heinille hevosten luoksi,
Vihviläisille saroille,
Kakaroille kylmenneille;
Ei vaihtaisi poiuttansa
Vaskihin valettavihin,
Hopioihin hohtavihin,
Kultihin kumottavihin,
Eikä kuuhun, päivyehen,
Aurinkoisehen hyvähän.”

Tahvanus on tallirenki
Veip’ on tallihin hevosen,
Heitti heiniä etehen,
Levitteli verkalointa,
Siotteli silkkivöitä.

Meni Ruotuksen tupahan,
Seisatteli oven suussa,
Pysähteli partten päässä.

Ruma Ruotus Paitulainen
Syöpi, juopi, kestoavi,
Päässä pöyyn paioillahan,
Aivan aivinaisillahan.

Lausui Ruotus ruoaltansa,
Tiuskoi tiskinsä nojasta:
“Pese kättä, käy ruoalle,
Ruoki Ruotuksen hevoista!”

Tahvanus on tallirenki,
Hänpä tuon sanoiksi virkki:
“En sinä pitkänä ikänä,
Kuuna kullan valkiana,
Ruoki Ruotuksen hevoista,
Kaitse kiivan konkaria;
Itse Ruotus ruokkikohon
Tämän päivyen perästä—
Jo syntyi parempi synty,
Kasvoi valta kaunihimpi.
Jopa on syntynyt Jumala,
Yliarmo auennunna,
Näin mä tähen taivahalla,
Pilkun pilvien lomassa.”

Lausui Ruotus ruoaltansa,
Tiuskoi tiskinsä nojasta:
“Äsken on toet totesi,
Valehettomat valasi,
Kun tuo härkä ammonevi,
Pääpönttä pölöttänevi,
Jok’ on luina lattialla,
Liha syöty, luu kaluttu,
Kesi kenkinä pietty,
Talvikausi tallaeltu.”

Nousipa härkä ammomahan,
Pääpönttä pölöttämähän,
Nousi hännin häilymähän,
Sorkin maata sotkemahan.

Tahvanus on tallirenki,
Hänpä tuon sanoiksi virkki:
“Onko jo toet toteni,
Valehettomat valani?
Joko on syntynyt Jumala,
Yliarmo auennunna?—
Nousipa härkä ammomahan,
Pääpönttä pölöttämähän.”

Lausui Ruotus ruoaltansa,
Tiuskoi tiskinsä nojasta:
“Äsken on toet totesi,
Valehettomat valasi,
Kun tuo kukko laulanevi,
Kananpoika kaikkunevi,
Jok’ on paistina vaissa,
Liha voilla voieltuna,
Höyhenillä höykenneillä,
Jäsenillä jäykenneillä.”

Nousipa kukko laulamahan,
Kananpoika kaikkumahan,
Luillansa luhisemahan,
Höyhenillä höykkimähän.

Tahvanus on tallirenki,
Hänpä tuon sanoiksi virkki:
“Onko jo toet toteni,
Valehettomat valani?
Joko on syntynyt Jumala,
Yliarmo auennunna?—
Nousipa kukko laulamahan,
Kananpoika kaikkumahan.”

Ruma Ruotus Paitulainen
Viskoi veitsen lattiahan,
Sanovi sanalla tuolla,
Tiuskoi tuolla tiuskehella:
“Äsken on toet totesi,
Valehettomat valasi,
Kun veitsi vesottunevi,
Jonka siltahan sivalsin,
Jot’ on vuosi vuoliskeltu,
Kaksi kannettu tupessa
Veitsenpää vesottunevi,
Ja vesat lehittynevi.”

Alkoipa veitsenpää vesota,
Vesat lehtiä lykätä;
Vesosi vesoa kuusi,
Kultalehen kunki päähän.

Tahvanus on tallirenki,
Hänpä tuon sanoiksi virkki:
“Onko jo toet toteni,
Valehettomat valani?
Joko on syntynyt Jumala,
Yliarmo auennunna?—
Jopa on veitsenpää vesonna,
Jonka siltahan sivallit,
Sekä kukko laulanunna,
Jok’ oli paistina vaissa.
Viel’ on härkä ammonunna,
Jok’ oli luina lattialla.
Jo nyt luovun Ruotuksesta,
Pakenen pakanan väistä,
Otan uskon Kiesuksesta,
Kastin kaikkivaltiasta.”

Tuosta suuttui suuri miesi,
Ruotus julmaksi rupesi,
Suoritti soan tulisen,
Päälle kaulan kaikkivallan;
Sata miestä miekallista,
Tuhat rauaista urosta,
Luojan surmaksi sukesi,
Katomaksi kaikkivallan.

Maaria matala neiti,
Pyhä piika pikkarainen,
Piiletteli poiuttansa,
Kasvatteli kaunoistansa,
Alla jauhavan kivosen,
Alla juoksevan jalaksen,
Alla seulan seulottavan,
Alla korvon kannettavan,
Sylissähän syöttelevi,
Käsissähän kääntelevi.

Laski poian polvillensa,
Lapsen lannehuisillensa,
Alkoi päätänsä sukia,
Hapsiansa harjaella,
Hopiaisella sualla,
Kultavarsi harjasella;
Suastansa pii pirahti,
Taimen taittui harjastansa.

Rapasihen etsimähän,
Taimenta tavottamahan,
Katoi poika polviltahan,
Lapsi lanne’puoliltahan.

Tuossa hirnui Hiitten ruuna,
Päräsi pahan heponen.

“Mitä hirnut Hiitten ruuna,
Päräjät pahan heponen?”—

“Sitä hirnun Hiitten ruuna,
Päräjän pahan heponen,
Viety on poika polviltasi,
Lapsi lanne’puoliltasi.”

Maaria matala neiti,
Pyhä piika pikkarainen,
Tuosta tuskille tulevi,
Itkeä kujertelevi.

Rapasihen etsimähän,
Etsi pientä poiuttansa,
Kullaista omenuttansa,
Hopiaista sauoansa,
Alta jauhavan kivosen,
Alta juoksevan jalaksen,
Alta seulan seulottavan,
Alta korvon kannettavan,
Puiten puut, jaellen ruohot,
Hajotellen hienot heinät.

Etsi pientä poiuttansa,
Eipä löyä poiuttansa,
Kullaista omenuttansa,
Hopiaista sauoansa.

Etsi mäiltä, männiköiltä,
Kannoilta, kanarvikoilta,
Katsovi joka katajan,
Joka varvikon vatovi,
Katsovi kanarvajuuret,
Ojenteli puien oksat.

Astua ajattelevi,
Käyä kääpäröittelevi:
Tiehyt vastahan tulevi,
Niin tielle kumarteleksen:
“Oi tiehyt Jumalan luoma!
Etkö nähnyt poiuttani,
Kullaista omenuttani,
Hopiaista sauoani?”

Noin se tiehyt lausueli:
“Oisin nähnyt, en sanoisi;
Poikasipa loi minunki,
Loi pahoille, ei hyville,
Kovan kengän käytäväksi,
Kannan karskuteltavaksi,
Joka koiran juostavaksi,
Ratsahan ajeltavaksi.”

Astua ajattelevi,
Käyä kääpäröittelevi;
Tähti vastahan tulevi,
Tähelle kumarteleksen:
“Oi tähyt Jumalan luoma!
Etkö nähnyt poiuttani,
Kullaista omenuttani,
Hopiaista sauoani?”

Noin se tähti lausueli:
“Oisin nähnyt, en sanoisi;
Poikasipa loi minunki,
Loi pahoille, ei hyville,
Kesäksi katoamahan,
Sykysyllä syntymähän,
Kylmillä kimaltamahan,
Pimehillä pilkkumahan.”

Astua ajattelevi,
Käyä kääpäröittelevi;
Kuuhut vastahan tulevi,
Niin kuulle kumarteleksen:
“Oi kuuhut Jumalan luoma!
Etkö nähnyt poiuttani,
Kullaista omenuttani,
Hopiaista sauoani?”

Noin se kuuhut lausueli:
“Oisin nähnyt, en sanoisi;
Poikasipa loi minunki,
Loi pahoille, ei hyville,
Aaamulla alenemahan,
Illalla ylenemähän,
Yksin öillä kulkemahan,
Pakkasella paistamahan.”

Astua ajattelevi,
Käyä kääpäröittelevi;
Päivä vastahan tulevi,
Päivälle kumarteleksen:
“Oi päivyt Jumalan luoma!
Etkö nähnyt poiuttani,
Kullaista omenuttani,
Hopiaista sauoani?”

Päivä taiten vastaeli:
“Sekä näin, jotta kuulin;
Poikasipa loi minunki,
Loi hyville, ei pahoille,
Aamulla ylenemähän,
Illalla alenemahan,
Yön aian lepeämähän,
Päivän aian paistamahan.

Jopa näinki poikuesi,
Voi poloinen poiuttasi!
Jo on poikasi poloinen
Kaotettu, kuoletettu,
Pantu luoja painon alle,
Herra hautahan hakattu.”—

Niinpä me pojat poloiset
Aina muita muistelemma,
Jouvittelemma jotaki,
Tuot emme tokahi’kana,
Suuren surmoa Jumalan,
Katomusta kaikkivallan,
Kuin on luoja kuoletettu,
Kaotettu kaikkivalta,
Kun on hautahan hakattu,
Pantu luoja painon alle.

Pirulaiset piinattihin,
Paha valta vaivattihin,
Saan keihään kärellä,
Tuhannen terällä miekan.
Luoja puuhun puntattihin,
Ristihin ripustettihin,
Siinä häntä surmattihin,
Kuollut puusta laskettihin,
Hakattihin, hauattihin,
Kahen kallion lomahan.
Vuoret päälle vaaittihin,
Kivet päälle kiusattihin;
Sata miestä miekallista,
Tuhat rauaista urosta,
Ne veti veressä silmin,
Luojan hauan partahalle;
Sata miestä miekallista,
Tuhat kilvenkantajoa,
Luojan hauan paimenena,
Vartiana kaikkivallan.

Neitsy Maaria emonen,
Rakas äiti armollinen,
Itkeä kujertelevi,
Valitella vaikertavi,
Käypi tietä astelevi
Luojan hauan partahalle:
“Nouses luoja kuolemasta,
Herkeä uneksimasta;
Nouse nuorra kuolemasta,
Kaunisna katoamasta!
Kun et nouse, et heränne,
Jo kohta tulen minäki,
Kerallasi kuolemahan,
Kanssasi katoamahan.”

Herra hauasta havatsi,
Lausui luoja, noin nimesi:
“Ei ole täältä nouseminen,
Kun siellä käkeäminen;
Kivet alla, paaet päällä,
Kupehilla kummallaki,
Someret syäntä vasten,
Vasten hieta hartioita.”

Neitsy Maaria emonen,
Rakas äiti armollinen,
Päivälle kumarteleksen:
“Oi päivyt Jumalan luoma,
Luoma luojan valkiamme!
Paista hetki heltehesti,
Toinen himmesti hiosta,
Kolmansi koko terältä,
Paaet paista pehmiäksi,
Kivet suolaksi sulata,
Someret veä ve’eksi,
Hieta vaaheksi valuta,
Päästä luoja kuolemasta,
Herra hauasta herätä!”

Tuo päivyt Jumalan luoma,
Päivyt armas aurinkoinen,
Lenti päätönnä kanana,
Siipipuonna siuotteli,
Luojan hauan partahalle,
Kammiolle kaikkivallan.

Sat’ on miestä miekallista,
Tuhat kilvenkantajoa,
Pantu luojan paimeneksi,
Kaikkivallan vartiaksi;
Nuopa päivältä kysyvät,
Anelevat auringolta:
“Päivä armas aurinkoinen,
Mitäpä sie tänne läksit?”

Päivä taiten vastaeli,
Armas aurinko saneli:
“Läksin luota katsomahan,
Likeltä tähystämähän,
Kuin on luoja kuoletettu,
Herra hautahan hakattu.”

Niin päivyt Jumalan luoma,
Luoma luojan valkiamme,
Paistoi hetken heltehesti,
Toisen himmesti hiosti,
Kolmannen koko terältä,
Nukutteli nuivan kansan,
Paineli väen pakanan,
Nuoret miekkojen nojahan,
Vanhat vasten sauojansa,
Keski-iän keihäille.
Paistoi paaet pehmiäksi,
Kivet suolaksi sulatti,
Someret veti ve’eksi,
Hiejan vaaheksi valutti,
Päästi luojan kuolemasta,
Katomasta kaikkivallan.

Luoja hauasta havatsi,
Herra herkesi unesta,
Pääsi hauan partahalle,
Ylös kuopasta kohosi.
Kivet silloin kielin lauloi,
Paateret sanoin pakasi,
Joet joikui, järvet järkkyi,
Vuoret vaskiset vavahti,
Tullessa Jumalan tunnin,
Herran armon auetessa.

Nousi luoja kuolemasta,
Herkesi uneksimasta,
Vetihen vesikivelle
Vatsallehen vaivoaksen,
Veriään viruttamahan,
Hurmehia huuhtomahan.

Niin päivyt Jumalan luoma,
Luoma luojan valkiamme,
Lenti taiten taivahalle,
Siallensa entiselle,
Päästi miehet nukkumasta,
Pahat unta ottamasta.

Pahat kahletta takovat,
Nauloja varustelevat,
Lyöä luoja kahleisin,
Rautalukkoihin lukita,
Ettei pääsisi pakohon,
Kulkemahan kunne’kana,
Hakatusta hauastansa,
Kuopastansa kaivetusta.

Luoja käypi, astelevi,
Kulki matkoa vähäsen,
Kuuli paukkinan pajasta,
Meni köyhänä pajahan,
Kysyjänä kynnykselle;
Täällä rautiot takovat,
Sepät Hiitten hilkkasevat.
Meni seppojen pajahan:
“Mitäs rautiot takovat,
Sepät Hiitten hilkuttavat?”

Se on julma Juuttahainen,
Pahin poikia pahoja,
Ilkein isän aloja,
Sanan virkkoi, noin nimesi
“Taon luojalle kytyttä,
Jumalalle kahlisköyttä;
Vaan en muistanut mitellä,
Kuin on paksu luojan kaula,
Kuin on paksu, kuin on pitkä,
Kuin on poikelta leviä.”

Niin kuulu Jumalan poika
Itse tuon sanoiksi virkki:
“Sen on paksu luojan kaula,
Sen on paksu, senpä pitkä,
Senki poikelta leviä,
Kun on kaulasi omasi.”

Sanoi julma Juuttahainen,
Pahin poikia pahoja,
Ilkein isän aloja:
“Mistäs tieät luojan kaulan,
Kuin on paksu, kuin on pitkä,
Kuin on poikelta leviä?”

Niin kuulu Jumalan poika
Sanan virkkoi, noin nimesi
“Siinäpä olin minäki,
Luojan hauan partahalla,
Katsoin kantosen takana,
Vesakosta vierettelin.”—

Sanoi julma Juuttahainen,
Pahin poikia pahoja,
Ilkein isän aloja:
“Niinpä sinun on leuka laaja,
Leuka laaja, silmät suuret,
Niin on pitkät silmäripset,
Kun on eilisen Jumalan,
Jonka maahan hakkasimma,
Hakkasimma, hautasimma.”

Niin kuulu Jumalan poika
Itse tuon sanoiksi virkki:
“Sill’ on miulla leuka laaja,
Leuka laaja, silmät suuret,
Sillä pitkät silmäripset,
Kauan kasvoin kankahalla,
Kasvoin kantosen takana,
Kiven suuren suojasessa.”

Se on julma Juuttahainen,
Pahin poikia pahoja,
Ilkein isän aloja,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
“Voi kun oot kovin osaava,
Yli muien ymmärtävä!”

Niin kuulu Jumalan poika
Itse tuon sanoiksi virkki:
“Sillä oon kovin osaava,
Yli muien ymmärtävä;
Kauan katsoin syöjän suuhun,
Partahan palanpurijan.”

Sanoi julma Juuttahainen,
Pahin poikia pahoja,
Ilkein isän aloja:
“Nyt oisi kahlis valmihina,
Vaan en mie mitellä saata
Tuota kauloa omoa,
Kuin on pitkä, kuin on paksu,
Kuinka poikelta leviä;
Ei minun käteni käänny,
Eikä sormeni sopine.”

Niin kuulu Jumalan poika
Itse tuon sanoiksi virkki:
“Kun annat minun mitata,
Saattaisin minä mitellä,
Kääntyisi minun käteni,
Sekä sormeni sopisi.”

Se on julma Juuttahainen,
Pahin poikia pahoja,
Ilkein isän aloja,
Sanan virkkoi, noin nimesi:
“Jos annan sinun mitellä,
Ellös lukkohon lukitko,
Elä paina palkimehen
Elä pihtihin pihistä;
Vast’ on lukko laajittuna,
Ei vielä avainta saatu,
Ei lukot käsin lutise,
Loirat sormin sorkuele.”

Antoi luojansa mitellä
Tuota kauloa omoa,
Kuin oli pitkä, kuinka paksu,
Kuinka poikelta leviä.

Siitä meiän suuri luoja,
Meiän julkinen Jumala,
Mittaeli, määräeli,
Jopa lukkohon lukitsi,
Siitä painoi palkimehen,
Sekä pihtihin pihisti.

Iski kannan kalliohon;
Perän potkasi kivehen,
Yheksän sylen syvähän,
Kyynäräisen kymmenettä:
“Pysy nyt siinä pintahainen,
Paru siinä pantahainen,
Tekemässäsi pahassa,
Luomassasi kytkyessä!”

Se on julma Juuttahainen
Pahin poikia pahoja,
Ilkein isän aloja,
Jo näki tuhon tulevan,
Hätäpäivän päälle saavan;
Kerran kiljasi pahasti,
Toisen karjui kauhiasti,
Kolmannen ylen kovasti.

Sanoi meiän suuri luoja,
Meiän julkinen Jumala:
“Kilju nyt kivi kovaksi,
Karju rauta karkiaksi!
Pysy siinä sen ikäsi,
Asu siinä aikuesi,
Kun ei kuuta aurinkoa,
Päiveä hyvännäöstä,
Kun ei maata, eikä puuta,
Ilmassa inehmisiä.—
Tämän päivyen perästä,
Olkohon kivi kovana,
Rauta kaikki karkiana,
Tuuli taivahan viluna!”

Siitä meiän suuri luoja,
Meiän julkinen Jumala,
Ylös ilmahan kohosi,
Päälle kuuen kirjokannen,
Päälle taivaisen kaheksan,
Ilmalle yheksännelle,
Sialle isän Jumalan,
Kamarihin kaikkivallan.
Siellä suutua pitävi,
Kansan kaiken tuomitsevi,
Pahat paiskavi syvähän,
Hirviähän helvettihin,
Hyvät sinne siirtelevi,
Taluttavi taivahasen.