“Kuulin kummat, näin imehet,
Hämehessä käyessäni.”
“Mitä kuulit kummimmia,
Mitä näit imehimmiä?
“Sitä kuulin kummimmia,
Sitä näin imehimmiä
Siat sotki taikinata,
Emännät sikana röhki,
Porsas lattian lakasi,
Piiat pakinassa makasi.”
“On tuo kumma kuullakseni,
Ime ilman ollakseni.”
“Ei tuo vielä kumma liene,
Ei ime väheäkänä;
Vielä kuulin kummempia
Näin vielä imehempiä:
Kirvehellä keitettihin,
Kattilalla leikattihin,
Orava veti rekiä,
Hepo hännin puuhun juoksi.”
“Se on kumma kuullakseni,
Ime ilman ollakseni.”
“Ei tuo vielä kumma liene,
Ei ime väheäkänä;
Vielä kuulin kummempia,
Näin vielä imehempiä:
Orot oli ohran leikku’ussa,
Siikaset sitelemässä,
Laklaset latelemassa,
Hanhet haasioitsemassa.”
“On tuo kumma kuullakseni,
Ime ilman ollakseni.”
“Ei tuo vielä kumma liene,
Ei ime väheäkänä;
Kohta kuulet kummempia,
Vieläki imehempiä:
Antoi hanhi siivet mulle,
Lakia laajat lentimensä,
Niillä lennin löyhyttelin
Yheksän meren ylitse,
Meripuolen kymmenettä;
Lennin maille vierahille,
Tulin tuntemattomille,
Sinisen salon sisähän,
Vaskisehen varvikkohon.
Olipa siellä puut punaiset,
Puut punaiset, maat siniset,
Lehot lemmenkarvalliset,
Ruohot ruostehen näköiset.
Vuoret siellä voina vuoti,
Kalliot sianlihana,
Mäet mämmikakkaroina,
Kaikki kankahat metenä.
Siell’ oli naiset listin lastin,
Morsiamet mustin kulmin,
Akat vanhat vaskivöissä,
Tyttäret tinasiloissa,
Ukot vanhat uunin päällä,
Nuoret miehet miekka vyöllä,
Kukot kultakannuksissa,
Kanat vaskivarpahissa,
Lehmät leppäisin utarin,
Paimenet pajuisin jousin.
Ei juotu oluttakana
Kuparitta kultaisetta,
Vaskireunatta vaitta;
Ei syöty sianlihoa
Veitsettä hopiapäättä,
Talrikitta tammisetta.”