Lauloin ennen lapsempana,
Muistin muita pienempänä;
Laulelin jokaisen lakson,
Joka kummun kukkuelin,
Joka rannan rallattelin,
Lehot leikkiä pitelin,
Ilman lintujen iloksi,
Rastahaisien ratoksi,
Suosioksi sorsasien,
Allien ajan kuluksi.
Sillä voitin viisi vuotta,
Vuotta kuutosen kulutin,
Armahan isoni luona,
Emon kannon kartanoilla,
Veikkoni venon kokassa,
Siskon marjapoimennilla.
Allit mulle palkan maksoi,
Sorsat soittoni sovitti;
Antoi allit armautta,
Suloutta sorsat antoi,
Rastahaiset rattoutta,
Ilman lintuset iloa.
Tuli sitte aika toinen,
Aika entinen aleni,
Vei sorsa suloutensa,
Alli armahan elonsa,
Rastahaiset rattouuen,
Ilman lintuset ilonsa,
Jäivät leikkini leholle,
Ajat armahat aholle,
Ilot kaikki kankahalle,
Laulut laksohin katosi.
Niin en nyt enempi laula,
Enkä oikein osaja,
Hopiatt’ en ensinkänä,
Vaskett’ en vähäistäkänä;
Laulajan laki palavi,
Runon kulkku kuivettuvi,
Vaan ei korvat kuulijoitten,
Naurut ilman istujitten,
Naurut naisten, mielet miesten,
Arvelot kylän urosten.
Vielä laulaisin rahalta,
Kullalta kukahtelisin,
Hopialta huolisime,
Varustaisime vas’elta;
Enkä äijiä anoisi,
Kovin paljo pakkoaisi:
Alttinan kylän akoilta,
Polttinan kylän pojilta,
Neljä tenkoa tytöiltä,
Ruplan ukko ruhtinoilta.