Tervehdys Kajaanin kaupungin 250-vuotisjuhlaan

6 p. maalisk. 1901.

Ämmän kuohut, Koivukoski, Pöllyvaara, Kyynärpää! Kaikki tunnen, kaikki tiedän, kaikki mieleen lennähtää.

Täällä tehtiin Kalevala, täällä sodan soihtu nous kauvan vielä, vaikka vaipui muualla jo miekka, jous.

Ehkä myöskin tunnet nimen: Juhana Messenius, josta niin on kaunihisti tarinoinut Topelius.

Ja jos vielä etäisempään aikaan, aatos, meitä viet, kohtaa meitä kainulaiset, karjalaisten kauppatiet.

Niistä tietköön tiedemiehet!
Minä muita laulelen.
Ei meit’ auta entismuistot
ellei aika nykyinen.

Min’ oon lapsi tämän ajan.
Terve sulle, rautatie!
Kulje kohta korven halki,
Kajaanihin viesti vie:

Loppui puute Pohjolasta,
Sampo saatiin takaisin.
Kauan oot sa tyytynytkin
muun jo Suomen muruihin.

Valitelkoot vanhat herrat kaupunkia katoovaa, ruikutelkoot rukkamielet linnan muurta harmajaa.

Minä laulan, laulattelen Kajaania tulevaa, tiedon pesää, taidon pesää, jauhon, viljan jakajaa.

Hyvinvointi! kansan onni!
Ensin sinä, sitten muu.
Missä syödään petäjäistä,
siell’ ei paljon naura suu.

Meijerit ja kansakoulut!
Toinen toistaan tukekoon.
Rahvas lukee raamattua.
Myöskin muuta lukekoon.

Ei oo pelko, että kansa isäin tavat unhottaa. Jos ne joku unhottaiskin, kyllä Ämmä muistuttaa.

Ämmä tulee korpimailta, korven voima nuorta on. Vuottakaa, kun Kuhmo nousee ynnä poiat Paltamon!

Sotkamoss’ on suuret kylät, siellä täyttyy tähkäpää. Kiannalla kilvan vielä pettuleipää pistetään.

Täyttyvä on kerran tähkä koko kauniin Kainuunmaan. Kunpa täyttyis, kohta kaikki korven voima tarvitaan,

tarvitahan päivän työlle vasten valtaa pimeyden. Kenpä tietää, ehkä toistuu tarut ajan entisen?

Kenpä tietää, ehkä kerran Kajaanissa taistellaan, kun jo unta uupunutta nukkuu suuri Suomenmaa?

Eino Leino