Herramme Vapahtajamme

Herramme Vapahtajamme
kerran kangasta käveli
keltaisella syyskesällä.

Samosi salossa ukko,
Tieto tuolta tietämähän:
“Taitanet polun talohon,
ei jaksa enempi jalka?”

Ukko vastahan urahti:
“Kun ei kestä, katketkohon!”

Herramme Vapahtajamme
tuli suurehen tupahan,
anoi jo kamanan alta:
“Saisiko sijoa yöksi?”

Virui akka vuotehella,
tuop’ on vastahan tuhahti:
“Painu tielle, mieronkierto!”

Herramme Vapahtajamme
istui riihen kynnyksellä,
kylän rahvaalta kyseli:
“Lie lupa jyvänen syödä?”

Piika pilkkasuu sihahti:
“Kukko sulle kumppaniksi!”

Herramme Vapahtajamme
kuuli vihtojen vitinän,
koputti ovelle koito:
“Totta sauna sallitahan?”

Ääni lempeä lemahti:
“Kuka lietkin, käy sisälle!”

Herramme Vapahtajamme
heitti kiulun kiukahalle,
siunasi kylyn simaisen:
“Kansa, puhtaaksi peseite
alle kasvon Kaikkivallan!”

Väki lausui lautehilta:
“Mittyinen tämä on löyly,
tuoksuvat kukat tuhannet,
kuuluvat kuin kirkonkellot?”

Herramme Vapahtajamme
veden vihki sammiossa,
sitä joukolle jakeli:
“Kansa kaikki terveheksi
juhlahan Jumalan päivän!”

Hämmästyi kyläinen kansa:
“Mittyinen tämä on miesi,
saa sokea näkönsä, kuuro
täällä kuulonsa takaisin?”

Herramme Vapahtajamme
kirkasti ruhat ja rammat,
paidat valkeat valitsi:
“Ruumis Hengen temppeliksi,
Henki taivahan taloksi!”

Kuiski toinen toisellensa:
“Mittyinen tämä on templi,
kiuas on kirkoksi nokinen,
peräpenkki alttariksi?”

Herramme Vapahtajamme
kädet risti rinnallansa,
seinät siirtyi, katto kaartui,
taivas telttana kohosi,
välkkyivät valot väkevät,
liekuttivat Luojan lamput
pään päällä Inehmon Poian,
valitun tuojaksi vapauden.

Soi laulu liki lakea:
“Missä lyö hyvät sydämet,
siell’ on Luojan lyylilehto.”

Jop’ on tunsi toivottunsa
tuo tuhma Kalevan kansa,
jop’ on katsoi kaivattunsa
tuo Suomen surujen heimo,
tunsi ukko, tunsi akka,
tunsi piikakin piloinen,
polvin maata ponnistellen,
käsi onneton ojolla,
huusivat hädässä hengen,
kansan eessä noin katuen:
“Tylyn teimme työn hänelle,
Karjalan kuninkahalle!”

Kertoivat kukin tarunsa.

Kuuli kansa kauhistuen:
“Tästä turmio tulevi,
vihan vaaja valkahtavi!”

Kansan vanhimmat kokousi:
“Uhratkaamme uskottomat
lempeän lepyttimeksi,
juhlaksi Jumalan Poian!”

Tunsi maassa martahina
tuomionsa maan katalat.

Äänen korkean korotti
Herramme Vapahtajamme:
“Menkätte, peseykätte,
pukeukatte puhtosihin,
niin sinä siveä piika,
kuin sinä valio vaimo,
kuin sa ukko uurastava,
tuosta tulkatte takaisin
Armo-Luojan atrialle!”

Kuuli kansa kummastuen:
“Etkö rankaise pahinta,
palkitse parasta meissä?”

Hymyili hyvällä suulla
Herramme Vapahtajamme:
“Pahimmasta teen parahan.”

Ja hän kastoi kansan kaiken,
ei vedellä, vaan tulella,
Pyhän Henkensä palolla,
hehkulla väkevän tahdon.

Eino Leino