Wäinämöisen sanoja

Läksi veljekset vesille,
Emon lapset lainehille;
Kielti vanha Wäinämöinen,
Epäsi suvannon sulho,
Kielti kolmesta pahasta:
Vesillä viheltämästä,
Lainehilla laulamasta,
Venehessä vieremästä,
Purressa parahtamasta.

Oli veljekset vesillä,
Emon lapset lainehilla;
Kielti vanha Wäinämöinen,
Epäsi suvannon sulho,
Kielti kolmesta pahasta:
Suolimasta siian suolta,
Hauin vuolta vuolimasta,
Syömästä kalankutuja.
Noin se virkkoi Wäinämöinen,
Ennensyntynyt pakasi,
Nuoremmalle veiollensa:
“Ei sinun pitäisi syöä,
Ei sinun, ei muienkana,
Siian suolta, hauin vuolta,
Ahvenen alaista puolta,
Kuujasen kutumätiä.”

Tuli veljekset vesiltä,
Emon lapset lainehilta;
Kielti vanha Wäinämöinen,
Epäsi suvannon sulho,
Kielti kolmesta pahasta:
Yksin öillä kulkemasta,
Humalassa huutamasta,
Maantiellä makoamasta,
Syänyöllä soutamasta.
Vaan ei kiellyt Wäinämöinen,
Evännyt suvannon sulho,
Hukkuvata huutamasta,
Kuollutta makoamasta.

Kielti vanha Wäinämöinen,
Epäsi suvannon sulho,
Atroa poron perästä,
Lapin maasta taikinoa;
Kielti uimasta uhalla,
Veikan vettä soutamasta.

Kielti vanha Wäinämöinen,
Epäsi suvannon sulho,
Kukkaroa paikattua
Vyöltä miehen naimattoman;
Kielti työtöntä taloa,
Toukoa tekemätöntä.

Kielti vanha Wäinämöinen,
Epäsi suvannon sulho,
Kielti maata miehetöntä,
Kirvehetöntä kyleä,
Eloa emännätöntä,
Koiratonta kartanoa.

Vielä kielti Wäinämöinen,
Epäsi suvannon sulho,
Kullalle kumartamasta,
Hopialle horjumasta,
Vanhan nuorta tahtomasta,
Kaunista käkeämästä.

Sanoi vanha Wainamöinen,
Nuoremmalle veiollensa:
Kaunis on kattila tulella,
Vaikka vettä kiehukohon;
Hyvä mieli miehen päässä,
Vaikka ilman istukohon—
Väki ei väännä hartioita,
Säre ei mieli miehen päätä.

Sanoi vanha Wäinämöinen,
Nuoremmalle veiollensa:
Hoia hongaista venettä,
Hoia hongan vestäjätä;
Pah’ on orja palkatonna,
Paha paljon palkan kanssa—
Osallahan mies elävi,
Koira toisen kohtalolla.

Sanoi vanha Wäinämöinen,
Nuoremmalle veiollensa:
Suo vilja vihattavalle,
Rahat raukoteltavalle!—
Hullu saapoa vihaavi,
Siitä saapi saamatonki,
Viha viepi viljan maasta,
Kateus kalan veestä.

Sanoi vanha Wäinämöinen
Nuoremmalle veiollensa:
Aina auttavi Jumala,
Ajan kunki katkasevi;
Viipyen erät paremmat,
Kauan ollen kaunihimmat—
Harvoin syötti harva verkko,
Silloin suurilla kaloilla.

Sanoi vanha Wäinämöinen
Nuoremmalle veiollensa:
Jumalass’ on juoksun määrä,
Ei miehen ripeyessä;
Juokseva johonki saapi,
Käypä kauas kerkiävi—
Usein käypi käypä härkä,
Kun jo hengästyi hevonen.

Sanoi vanha Wäinämöinen
Nuoremmalle veiollensa:
Sitä kuusta kuuleminen,
Jonka juuressa asunto;
Kiitä muille muita maita,
Itselle omia maita—
Omat maat makuisimmat,
Omat metsät mieluisimmat.

Sanoi vanha Wäinämöinen
Nuoremmalle veiollensa:
Väli on väätyllä vitsalla,
Väli vääntämättömällä;
Mies tulevi neuotusta,
Koira neuomattomasta—
Tieto ei miestä tieltä työnnä,
Neuo syrjähän syseä.

Sanoi vanha Wäinämöinen
Nuoremmalle veiollensa:
Soisin Suomeni hyväksi,
Karjalan kaunihiksi;
Hyvin aina elettäväksi,
Kunnialla kuoltavaksi—
Laiskat Lappihin menevän,
Muut veltot Wiron vesille.