Näin minä unta maatessani,
Varpusen panevan oltta;
Munankuori oli kuurnana,
Ja tuohta hän ruukasi polttaa.
Ja koska hän oluensa valmiiksi sai,
Hän itsensä siitä nyt humalaan joi,
Ja pani ala räystähän maata.
Räystähän alla hän nyt makasi
Ja synkiähän unehen vaipui,
Kissa hänen nukuksissa kohtasi
Ja käpälällä selkähän tarttui;
Varpunen unestansa havasi,
Kun kissa häntä repi ja raateli,
Ja kuolema ahisti häntä.
Varpunen itkuhun puhkesi
Ja rukoili hartahasti:
“Elä kissa kulta nyt minua syö
Ja tapa näin surkiasti!”
Vaan kissa se hänelle vastasi näin:
“Ei vainen sun varpunen hyvin nyt käy,
Sen olen minä näyttävä kohta.”
Kissa se käpälätään kohotti,
Ja varpunen tuiskahti tuuleen:
“Panin minä kerta vähän olutta,
Sen sanon minä kaikkein kuulten;
Vaan kun ei siitä tullut parempaa,
Kun että olin henkeni kaottaa,
Niin olkoonpa viimeinen kerta.”
Kun varpunen pois oli lentänyt,
Läksi kissa häntä tavottamahan;
Hän hyppäsi korkialle vuorelle,
Ja sieltä hän putosi maahan;
Senkaltaisellapa pauhinalla,
Pa-pa-pa-pa-pa-pa-pa-pa-pauhinalla,
Lopun tämä elämä saapi.