Katri neito

Katri kaunis, neito nuori,
Nousi aivan aikasehen,
Teki viisi villavyötä,
Kaheksan kapalovyötä,
Ennen päivän nousemista,
Auringon ylenemistä.
Meni kuuta katsomahan,
Ilmoa ihoamahan,
Kuuli Kuuttaren kutovan
Päivättären ketreävän;
Sitte luoksi luottelihen,
Likelle lähentelihen,
Kävi kuun keheä myöten,
Päivän päärmettä vaelsi:
”Anna Kuutar kultiasi,
Päivätär hopehiasi!”

Antoi Kuutar kultiansa,
Päivätär hopehiansa,
Katsoi kullat kulmillensa,
Päällensä hyvät hopiat,
Kultana kumottamahan,
Hopiana hohtamahan.
Läksi suolle sotkuillensa,
Lätäkölle lätkyillensä;
Oli suo olutta täynnä,
Lätäkkö läpensä mettä.
Joip’ on kannun, joip’ on kaksi,
Kohta kolmannen sipasi,
Nukkui nurmelle hyvälle,
Kaatui maalle kaltisalle.
Risukosta rietta katsoi,
Konnan poika koivikosta,
Otti kullat kulmiltansa,
Päähänsä hyvät hopiat;
Katri itkien kotihin,
Kallotellen kartanolle.
Emo aitan portahalta:
”Elä itke piikaseni,
Ota aittojen avaimet,
Aukase isosi arkku,
Lukko luinen luikahuta,
Pane paita palttinainen,
Veä verkainen hamehut,
Vyöhyt kullan kirjaeltu!
Siitä kasvat kaunihiksi,
Ylenet ylen ehoksi,
Asut kukkana kujoilla,
Marjana isosi mailla.”