Katrin parannus

Katri kangasta kutovi,
Helma hieno helkytteli;
Niin sen sulkki sukkulainen,
Kun kärppä kiven kolossa,
Niin sen piukki pirran ääni,
Kun kivisen kirkon kello.

Katri kangasta kutovi,
Helma hieno helkytteli;
Ei suku sikein makoa,
Kylä kyllin uinaele,
Katrin kankahan kuulta,
Helman hienon helkkeheltä.

Tuli mies merentakainen,
Uros umpilausehinen,
Pilkkoi puita pikkaraisen,
Halkoi halkoja vähäsen,
Kolmekymmentä rekiä,
Ne kaikki tulehen työnti,
Kai kantoi Katrin tulehen,
Helman hienon heltehesen.
Katri laski äänen kaihun,
Parkasi pahan sävelen;
Ääni kuului kuusialle,
Kajahti kaheksa’alle.

Neitsy Maaria emonen,
Rakas äiti armollinen,
Pian juoksi matkat pitkät,
Vähelen välit samosi,
Koprin helmansa kokosi,
Käsin kääri vaattehensa,
Rotkot nousi, vaarat vaipui,
Kaikki sai matkat tasaiset.
Tempasi tulesta Katrin,
Helman hienon heltehestä,
Kantoi Katrisen kylyhyn,
Itse loi parahan löylyn,
Hyvän löylyn löyhäytti,
Hyvän lämpösen lähetti,
Läpi kiukoan kivisen;
Teki Katrin terveheksi,
Paransi paranneheksi.