Katsos muita miekkoisia
Ja onnen osallisia,
Syövät kaunonsa kaloja,
Sekä luotunsa lohia,
Siikoja sivullisensa,
Armahansa ahvenia.
Mujeita mukahisensa,
Kumppalinsa kuorrehia.
Olipa joulu joutumassa,
Pesinpä mieki tupani,
Lakaelin lattiani,
Laitoin kaunoni kalahan,
Armahani ahvenehen;
Ei kauno kaloja saanut,
Armahani ahvenia.
Otin verkkoni olalle,
Kiviriipat rinnoilleni,
Kalakontit kannoilleni,
Läksin mie itse kalahan.
Potkin saaren, potkin niemen,
Potkin kohta kolmannenki;
Sain kaloja kaikki saaret,
Joka niemen nieriäitä.
Yksi luoto loi lohia,
Toinen antoi ahvenia,
Kolmas niemi nieriäitä.
Nousin maalle keittämähän,
Ison pitkille pihoille,
Veikon vestoslastusille.
Keitin noista kunnon ruoan,
Syötin, juotin vierahia,
Söin itse kyllältäni,
Säästin ruotoset kokohon,
Pienimmistä kiiskilöistä,
Suurimmista ahvenista,
Menin illalla kotihin,
Syötin noita kaunolleni.
Kauno syöp’ ja kiittelevi:
“Hyväpä tämäki ruoka,
Syöä miehen saamattoman,
Ottoa olemattoman!”
Lämmitin metoisen saunan,
Hautelin metoiset vastat,
Kylvettelin vierahia;
Kylvin itse kyllältäni,
Käskin kaunon kylpemähän;
Kävi kauno kylpemähän:
Minkä kauno vettä puisti,
Sen mä löylyä lisäsin,
Minkä kauno usta huusi,
Sen mä usta ummemmaksi,
Minkä kauno maahan pyrki,
Sen mä portaita alennin.
Tuli sääli sällöäni,
Sekä kaiho kaunoani,
Tempasin tukasta maahan,
Sihen sotkin sormillani,
Pieksin peukaloisillani,
Hautelin halolla päähän,
Sekä vestin vempelellä.
“Ole kiitetty Jumala,
Päästit sulhosta pahasta!
Ennen yksin yön makoan
Kun kahen pahan keralla.”
Isä kuitenki sanovi,
Emo aina arvelevi:
“Pahoin teit poloinen lapsi,
Kun sa kaunosi kaotit;
Pah’ oli pahan keralla,
Paha aivinki pahatta.”
Oli yötä kaksi, kolme,
Viisi kuusi vuorokautta.
Äsken tuon toeksi tunsin,
Öitä yksin maatessani:
Pah’ oli pahan keralla,
Ei parempi yksinäni.
Menin kohta katsomahan
Kaonnutta kaunoani;
Kauno kengän ompelossa,
Punapaulojen punossa.
“Kellen noita kenkäsiä?”
“Kellen muulle kun sinulle,
Kun hyvälle konsanaki.”
Vein mä kaunoni tupahan,
Asettelin pöyän päähän,
Syötin, juotin kylläseksi,
Apatin alanenäksi,
Otin kaunon selkähäni,
Kannoin kaunoni pihalle,
Vein tuota vesipolulle.
Tuli sirkka, söi se silmän,
Tuli torakka, toisen kaivoi,
Sääski särpi kuivillehen,
Vesilintu vei peräti.
Loin tukasta selkähäni,
Vein tuon peltojen perille,
Takimmalle tanhualle,
Sihen heitin herttaseni,
Sekä kaunoni kaotin.
Kävin tuota katsomahan
Kahen, kolmen yön perästä;
Jo tuolle korppi koulun kantoi,
Ja harakka hanan kaivoi;
Kävin vielä katsomassa
Viien, kuuen viikon päästä;
Jo oli kehnot kekri pietty
Mustat linnut muistinpäivä.
Iskin kahta kämmentäni
Kahen puolin kylkiäni:
“Ole kiitetty Jumala!
Pääsin kolmesta pahasta:
Venehestä vuotavasta,
Heposesta heittiöstä,
Sulhosta pahatavasta.
Venehen tulella poltin,
Heposen hukille syötin,
Sulhon surmalla tapatin.”