Enpä tuota tunnekana,
Tunnekana, tieä
Kulle syylle sylveäme,
Kulle laaume laulle;
Jop’ on minua jotki suotu,
Jotki suotu, kutki saatu,
Sillaksi likasioihin,
Pahan paikan polkimeksi.
Joko nyt heitti Herra Kiesus,
Hylkäsi hyvä Jumala,
Sukukunnan surtavaksi,
Heimon helliteltäväksi?
Vaan ellös sukuni surko,
Kamaloiko ristikansa,
Mun poloisen päiviäni,
Angervoisen aikojani!
Eipä heitä Herra Kiesus,
Hylkeä hyvä Jumala,
Kun mä luome luojahani,
Heitäme Jumalahani.
Suvun syötti, synnyn syötti,
Esivanhemman elätti;
Niin miks’ ei minua syötä,
Kuks’ ei kurjoa elätä,
Sukukunnan suupaloilla,
Heimokunnan hempuloilla.
© 2024 Runosto – Vanhoja suomalaisia runoja