Enpä tuota tieäkänä,
Tieäkänä, tunnekana,
Kuta laulaisin lajia,
Kuta syytä syyättäisin;
Joko teen tikasta virren,
Pakinan tikan pojasta.
Paljo on tikalla huolta,
Ja paljo tikan pojalla,
Syömisistä, juomisista,
Henkensä pitämisestä.
Noin tiesin tikan sanovan,
Kuulin kurjan kuikuttavan:
“Enpä tieä tikka rukka,
Kuta tammea takonen,
Kuta kuusta kolkuttanen,
Kuhun kulkenen salohon:
Tuolla ois enempi puita,
Tuolla äiä pökkelöitä,
Tuolla toukkia paremmin.”
Noin tiesin tikan sanovan,
Kuulin kurjan kuikuttavan:
“Enpä tieä tikka rukka,
Minne mennä, kunne käyä,
Kunne kuitenki osata.
Istun tässä illan kaiken
Karjalaisen kannon päässä,
Ei syötetty, ei juotettu,
Eikä toiste toivotettu,
Eikä ennistä kysytty;
Päivän päätäni kivisti,
Viikon väänti vatsoani.
Sat’ oli miestä Salliloa,
Tuhat miestä Tulliloa,
Ei ken pöytähän panisi,
Lautahan las’etteleisi.”
© 2024 Runosto – Vanhoja suomalaisia runoja