Itse seppo Ilmarinen
Kauan kalkutti pajassa,
Saanut ei kuokkoa kokohon,
Kirvestänsä kiehumahan;
Paaet kasvoi kantapäihin,
Syli syttä hartioille.
Ajatteli aamusilla,
Päivät päässänsä piteli:
“Miks’ ei minulla rauta kiehu,
Alla ahjoni valahu;
Taon talven rautoani,
Keitän kirvestä kesosen.”
Päätyvi paha pajahan,
Kysyi kehno kynnykseltä:
“Monesko, mokoma seppä,
Kirves sulla kiehumassa?”—
“Vast’ on viisi valmihina,
Kovin äiä, kun lie kuusi,
Yhen aamusen ajalla,
Yhellä rupeamalla.”
Tuon paha sanoiksi virkki:
“Ei sepällä silläkänä
Saane viittä valmihiksi,
Yhellä rupeamalla,
Joka rauan keittelevi,
Hietakopran heittelevi.”
Siitä seppo Ilmarinen
Itse ottavi opiksi—
Heitti hietoa tulehen,
Kirvehensä keittehille;
Jopa kohta kirves kiehui,
Rauta ahjossa rakentui.
Se hänen sepäksi saattoi,
Takojaksi tehä taisi;
Ei oppi ojahan kaaha,
Neuo syrjähän syseä.