(Morsiamelle tuttaviltansa)
Neitokainen nuorukainen,
Kanamarja kaunokainen!
Kasvoit sie talossa tässä,
Korkian isosi koissa,
Kasvoit kukkana kujilla,
Ahomailla mansikkana;
Nousit voille vuotehelta,
Maioille makoamasta
Venymästä vehnäsille
Pettäjäisille pehuista.
Kun et voinut voita syöä,
Sipasit sianlihoa.
Ei ollut huolta ollenkana,
Ajatusta aioinkana;
Annoit huolta honkasien,
Ajatella aiaksien,
Surra suuren suopetäjän,
Korpikuusen kuikutella.
Sie vaan liehuit lehtyisenä,
Perhosena pyörähtelit,
Lennit lintuna lehossa,
Kävit kanana kartanolla.
Menet toisehen talohon,
Toisehen emon alahan,
Perehesen vierahasen;
Toisin siellä, toisin täällä,
Toisin toisessa talossa—
Toisin ukset ulvasevat,
Toisin vierevät veräjät,
Sanovat saranarauat.
Et osaa ovissa käyä,
Veräjissä vieretellä,
Talon tyttöjen tavalla;
Et tunne puhua tulta
Etkä liettä lämmitteä,
Ensinkään emännän lailla;
Taia et taittoa pärettä
Talon miehen mieltä myöten,
Sulhosen syäntä myöten.
Tulet tuttuna tupahan,
Ei ole tuttua tuvassa,
Rakast’ ei rahin nenässä;
Tup’ on tyhjä tultuasi,
Autio avattuasi,
Ei isonen armastele,
Eikä äiti mainittele.
© 2024 Runosto – Vanhoja suomalaisia runoja