(runon “Sota” 1. toisinto)
Jo liehuvat liput ja viirit!
Kaks joukkoa kankahal seisoo
kuin synkeää pilveä kaksi
ja alkeis on kuolon työ.
Yks rynkää päisin jyminällä
ja yhtehen isketään
kuin aalto ja karinen ranta.
Ja vuoret ja laaksot raikuu
kiväärein ja tykkien paukkeest,
jo hirveäs häiriös kuuluu
ilohuuto ja vaikerrus
ja liput liehuu, torvet kiljuu
ja kultanen kangas soi,
kun Tuonelan enkeli niittää.
Kuin myrskyn ja ukkosen pauhu,
niin temmeltää, telmää ja ryskää
tää kuolon ja kunnian pelto
ja varjova sauvu tuo
yön tumman tappotanterelle,
mut salavat loistaa yös
ja taistelo leimuu ja riehuu.
Ja voitettu pakenee viimein
kuin murrettu, huokava laine,
hänt vainoen voittaja seuraa
kuin kiitävä tuulispää
ja riemuitsee ja voiton virtaan
hän kuohuna temmataan,
kun sankarten kunnia kaikuu.
Mut kaatuneen sankarin haamu
käy hymyten korkuuden linnas
ja katselee ikuises rauhas
nyt tannerta allansa:
siel liput liehuu, torvet kiljuu
ja kultanen kangas soi,
kun Tuonelan enkeli niittää.
Aleksis Kivi