(Morsian lähtiessänsä)
Lähen kurja kulkemahan,
Vaivainen vaeltamahan;
En tule kotihin ennen,
Kun oman orihin reessä,
Oma poika ohjillani,
Saamani satulan päällä,
Kantamani kannuksilla.
Sitte tuonne tullessani
Ison entisen pihoille,
Noin ne vaakkuvat varikset,
Harakat hakahtelevi,
Ison pitkillä pihoilla,
Tasaisilla tanterilla:
“Mitä sie tulit kotihin
Kuta kurja kuulemahan?—
Jo on kuollunna isosi,
Kaonnunna kantajasi;
Veikko istuu ison siassa,
Veljen vaimo emon tilalla.”
Menen mie toki pihalle,
Ajan porstuan etehen.
Vuotan viikon veikkoani
Riisumahan rinnuksia,
Aisoja alentamahan.
Eipä veikko tulle’kana,
Itse riisun rinnukseni,
Itse aisani alennan.
Vielä vuotan veikkoani
Tuosta käymähän tupahan;
Eipä veikko tulle’kana,
Itse tungeme tupahan,
Annan kättä kääkäselle,
Kylm’ on kääkä kättä vasten.
Sitte tultua tupahan
Ovensuuhun seisotame,
Ovensuuhun, orren alle,
Kattilan pitotiloille,
Koriat kotoiset naiset
Ei tulla likistämähän,
Käyä kättä antamahan.
Koria minä itseki,
En mene likistämähän,
Käy en kättä antamahan.
Pistän kättä hiilokselle,
Hiilet kylmät hiiloksessa,
Pistän kättä kiukoalle,
Kivet kylmät kiukoassa.
Veikko penkillä venyvi,
Syli syttä hartioilla,
Vaaksa muulla vartalolla,
Kyynärä kyentä päässä,
Kortteli kovaa nokea.
Kysyi veikko vierahalta:
“Mistä vieras veen takoa?”—
“Minä vanhin sikkojasi,
Ensimmäinen emosi lapsi.”
Kun löyät emosi vanhan
Läävähän läkähtynehen,
Kuollehen kupo sylihin.
Itke, itke meiän neito!
Kun itket, hyvinki itke.
Kun et itke itkettäissä,
Itket toiste tullessasi,
Kun tulet veikon kotihin,
Kun löyät veikkosi verevän
Vainiolle vaipunehen,
Metsähän menettynehen.
Itke, itke meiän neito!
Kun itket hyvinki itke.
Kun et itke itkettäissä,
Itket toiste tullessasi,
Kun tulet siskon kotihin,
Kun löyät siskosi siveän
Sotkutiellä sortunehen,
Jääneen karttu kainalohon.