Ohoh milmani poloista,
Poloisella pohjanmaalla!
Joko minua noiat noitui,
Noiat noitui, näit näkijät,
Koki kolme Lappalaista,
Kolmella kotaporolla,
Kehuit keittovalkioilla,
Tuikutit tulisioilla,
Tällä tiellä kuolevaksi,
Matkalla masenevaksi,
Nuorena nukahtavaksi,
Verevänä viereväksi,
Aivan apposen alasti,
Ilman vyöttä, vaattehitta!
Enkä tuota tuhma tunne,
Äkkioutonen älyä,
Kussa kuoleman pitävi,
Kussa kerran kellistellä;
Josp’ on kuolen korven päähän,
Kaaun kankahan nenähän,
Kuolen korppien kotihin,
Variksien vainiolle.
Kunpa kuolisin kotihin,
Rikoilleni riukeneisin,
Vaimot päätäni pesisi,
Lakanoihin laitteleisi,
Sitte kerran kellot soisi,
Kirkon vasket vankahuisi;
Suku ei suuresti surisi,
Heimokunta hellehtisi.
Vaan kun kuolen korven päähän,
Kaaun kankahan nenähän,
Saavat korpit kohtaloa,
Varikset varia verta,
Minun raukan raaoistani,
Kurjan kuolemaisistani,
Luuni luovat rauniolle,
Kantavat kivikarille;
Siinä siskot katselevat,
Veikot vierahat sanovat:
Korppipa tuolle koulun kantoi,
Harakkaiset hauan kaivoi.