En tieä poloinen poika,
Poloisiksi päivikseni,
Mitäpä minäki mietin;
Kuta kurja toivottelin,
Kun läksin kotoa koito,
Raukka rannoilta omilta,
Näille Pietarin pihoille,
Ulitsoille uuen linnan;
Naisparan pahoille heitin,
Oman vaimon ostopaksi,
Heitin lapset itkemähän,
Pienoset pisartamahan.
Linnun lentävän näkevät,
Kokkolinnun liitelevän,
Näiltä tuulilta tulevan,
Näiltä ilmoin ennättävän,
Niin kyselevät kokolta:
“Oi sie kulta kokkoseni!
Etkö tietäisi sanoa,
Mitenkä iso elävi,
Siellä Pietarin pihoilla,
Ulitsoilla uuen linnan?”
Ei kokko mitänä tieä,
Ei se tunne tuhma lintu;
Kokko tiesi kuolleheksi,
Lintu liioin maanneheksi,
Ikävihin kuolleheksi,
Itkuihin kaonneheksi.