Kun oisi yö kesänpituinen,
Päivä petkelen pituinen,
Saisin maata marjan kanssa,
Kera lempeni levätä!
Vaan ei tuota kaikki toivo,
Ei anoppi ensitikänä;
Tuota toivoi suuri appi,
Tuota ankara anoppi,
Kun oisi päivä päätä vailla,
Yöt’ ei kertana kesässä.
Niin minä miniä raukka
Sain kerran kesässä maata,
Senki saunassa saloa
Piilten pikku pirttisessä.
Viel’ en ollut unta saanut
Sen kovemmin silmilleni,
Kun jo kuulin kumman kulkun,
Anopin ylösajannan;
Kun torui tuhmista tulista,
Vaivaisista valkioista,
Piti kuusta kummat saarnat,
Otavasta ouot huolet,
Kummemmat kukon sanoista,
Linnun laajan laulannasta.
Kyllä kuulin mieki kurja
Sen pahan kukon parunnan,
Vaan en voiuut vielä nosta,
Enkä haikennut havata;
Uni petti, vuoe voitti,
Petti pehmyt päänalainen,
Nuori sulhonen nukutti,
Käsivarsin vaivutteli.