Kalevalan kaunis neiti,
Helka neiti hempiätär,
Läksi piennä paimenehen,
Lassa karjan kaitsentahan;
Ajoi lehmänsä leholle,
Vasikkansa varvikolle;
Toi surma susia paljo,
Lempo karhuja lähetti,
Söivät lehmänsä leholta,
Vasikkaiset varvikolta.
Kalevalan kaunis neiti,
Helka neiti hempiätär,
Läksi itkien kotihin,
Kallotellen kartanolle;
Iso kysyi ikkunasta,
Emo aittansa rapuilta:
“Mitä itket piikaseni,
Nuorempaiseni nurajat?”
“Sitä itken äitiseni
Olin lehmien ajossa,
Ajoin lehmäni leholle,
Vasikkani varvikolle;
Toi surma susia paljo,
Lempo karhuja kuletti,
Söivät lehmän leholta,
Vasikkani varvikolta.”
Tuon emo sanoiksi virkki:
“Elä itke piikaseni,
Jos surma susia työnti,
Lempo karhuja kuletti,
Söivät lehmäsi leholta,
Vasikkasi varvikolta!
Äsken itke piikaseni,
Kun tulevi toisen kerran
Suet suurille pihoille,
Karhut näille kartanoille,
Syövät suuren sukuni,
Ottavat oman vereni,
Suet sulhoina tulevat,
Karhut kihlan kantajoina.”