Neito istui sillan päässä,
Lauloi sillan lautasilla:
“Jouten synnyin, jouten kasvoin,
Jouten aikani elelin;
Joko mennen Joukoselle,
Jouten Joukonen pitäisi,
Työttä, vyöttä, kintahitta,
Jouten Jouko syötteleisi,
Jokiveellä juotteleisi,
Korttehilla kostuttaisi,
Sarasille saatteleisi,
Heinäsille heitteleisi,
Kiven suuren suojasehen,
Kallioisen kainalohon.”

Päätyi Jouko kuulemassa,
Seinän alla seisomassa,
Kussa kuuli, siinä kosjoi,
Kussa kosjoi, siinä kihloi,
Kussa kihloi, siinä otti.

Kolkkoi Kommin ikkunoa,
Kosjoi Kommilta tytärtä,
Kommin nuorinta tytärtä:
“Anna Kommi tytärtäsi,
Nuorta neittä naisekseni,
Vastakasvuista varaksi.”

“Äsken annan tyttäreni
Kojon pojan puolisoksi,
Kun ammut tähen taivahalta,
Pilkan pilvien lomasta,
Yhen nuolen nostannalta,
Yhen jalkasi sialta,
Yksillä yrityksillä.”

Ampui tähen taivahalta,
Pilkan pilvien lomasta.

Kolkkoi Kommin ikkunoa,
Kosjoi Kommilta tytärtä:
“Anna Kommi tytärtäsi,
Nuorta neittä naisekseni,
Vastakasvuista varaksi.”

“Äsken annan tyttäreni
Kojon pojan puolisoksi,
Kun käyt neulojen neniä,
Tallat rautatapparoita,
Päivän neulojen neniä,
Toisen tapparan teriä.”

Takoi rautaiset talukset,
Kävi neulojen neniä,
Talloi rautatapparoita.

Kolkkoi Kommin ikkunoa,
Kösjoi Kommilta tytärtä,
Kommin nuorinta tytärtä:
“Anna Kommi tytärtäsi,
Nuorta neittä naisekseni,
Vastakasvuista varaksi.”

“Äsken annan tyttäreni
Kojon pojan puolisoksi,
Kun sa uinet umpilammin,
Saanet sieltä suuren hauin,
Suuren hauin, kultasuomun,
Tahi kaksi pienemmäistä,
Tuonet Kommille kätehen,
Anopille antehiksi.”

Siit’ on uipi umpilammin,
Saapi sieltä suuren hauin,
Suuren hauin, kultasuomun.

Kolkkoi Kommin ikkunoa,
Kosjoi Kommilta tytärtä,
Kommin nuorinta tytärtä:
“Anna Kommi tytärtäsi!
Jo olen raatant työt tuhannet,
Saat toiset toimitellut;
Jo olen uinut umpilammit,
Saanut sieltä suuret hauit,
Suuret hauit, kultasuomut,
Käynyt neulojen neniä,
Tallant rautatapparoita,
Ampunt tähen taivahalta,
Pilkan pilvien lomasta.”

Antoi Kommi tyttärensä,
Tyttärensä, nuorimpansa
Kojon pojan puolisoksi.

Se korppi Kojosen poika
Koppoi neien korjahansa,
Murralti mutson rekehen,
Viien alle villavaipan,
Veti virkkua vitsalla,
Helähytti helmispäällä,
Ajoa kahattelevi.
Ajoi soita, ajoi maita,
Ajoi Wäinölän ahoja,
Kalevalan kankahia.

Äiän siitä neittä neuoi,
Äiän orpoa opetti:
“Kun tulet Kojon kotihin,
Kojon etäälle korkialle,
Laai villaiset hamehet,
Yhen villan kylkyestä;
Keitä otraiset oluet
Yhen otrasen jyvästä.”

Niin tuli jälille koiran.
Neiti korjasta kohosi,
Alta viltin vyökkeleksen.
“Mip’ on juossut tästä poikki?”
Koir’ on juossut tästä poikki.

Noin neiti sanoiksi virkki:
“Voi minua kurja raukka!
Parempi minun poloisen
Koiran kulkijan jälillä,
Lumme’korvasen ko’issa,
Kun tämän Kojosen reissä,
Viirunaaman viltin alla;
Kaunihimmat koiran karvat
Kojon pojan kutrisia.”

Se korppi Kojosen poika
Murti suuta, väänti päätä,
Murti mustoa haventa,
Veti virkkua vitsalla,
Helähytti helmispäällä;
Ajoa kahattelevi
Selvällä meren selällä,
Ulapalla aukialla;
Niin tuli hukan jälille.

Neiti korjasta kohosi,
Alta viltin vöykkeleksen.
“Mip’ on juossut tästä poikki?”
Hukk’ on juossut tästä poikki.

Noin neiti sanoiksi virkki:
“Voi minua kurja raukka!
Parempi minun poloisen
Hukan huiskajan jälillä,
Alakärsän askelilla,
Kun korpin Kojosen reissä,
Viirunaaman viltin alla;
Kaunihimmat hukan karvat
Kojon pojan kutrisia.”

Se korppi Kojosen poika
Murti suuta, väänti päätä,
Murti mustoa haventa,
Veti virkkua vitsalla,
Helähytti helmispäällä;
Ajoa kahattelevi

Noilla Pohjan kankahilla,
Lapin synkillä saloilla;
Niin tuli karhun jälille.

Neiti korjasta kohosi,
Alta viltin vyökkeleksen.
“Mip’ on juossut tästä poikki?”
Karhu on juossut tästä poikki.

Noin neiti sanoiksi virkki:
“Voi minua kurja raukka!
Parempi minun poloisen
Karhun kaahlajan jälillä,
Kontion kovilla teillä,
Kun korpin Kojosen reissä,
Viirunaaman viltin alla;
Kaunihimmat karhun karvat,
Kojon pojan kutrisia.”

Se korppi Kojosen poika
Murti suuta. väänti päätä,
Murti mustoa haventa,
Itse tuon sanoiksi virkki:
“Viel’ on matkoa vähäsen,
Outa! saat Kojon kotihin,
Kojon määlle korkealle;
Viillät veitsettä lihoa,
Koet verta kauhasetta.”

Kun tuli Kojon kotihin
Kojon määlle korkialle,
Otti miekan orren päästä,
Saip’ on naulalta sapelin,
Kysyi mieltä miekaltansa,
Sapeliltansa sanoja:
“Syötkö liikoja lihoja,
Juotko verta joutavata?”

Miekka mietti syöäksensä,
Sanoi juovansa sapeli.

Veti siitä miekallansa,
Kavahutti kalvallansa
Neien neljäksi palaksi,
Viieksi vipaleheksi;
Pään mäkäsi mättähäksi,
Silmät suolle karpaloiksi,
Hiukset kuiviksi kuloiksi,
Viilti korvat korpin syöä,
Lihan linnuille rakensi,
Rinnat leipoi leipäsiksi,
Nänniset kalakukoiksi,
Anopille antehiksi,
Kommin eukon kostitsoiksi.

Läksi luoksi anoppinsa.
Päässä patsahan anoppi
Sanomia tieusteli:
“Mitä tiiät sanomia?”

Virkki orja orren päästä,
Paimo patsahan nenästä:

“Elä kysy sanomia,
Ouot oli unen näköni.”

Antoi vävy kostitsoita.
Emo syö ja kiittelevi:
“Jo olen jotai syönyt,
Syönyt voita, syönyt kuuta,
Syönyt lehmeä mahoa,
Syönyt karjua sikoa,
Ei tämän makehisia,
Vävyn unen antehia,
Lapseni lähettämiä.”

Virkki orja orren päästä,
Paimo patsahan nenästä:
“Oi on kukki jalkaseni,
Ellös syökö kostitsoita!
Jospa tietäisit vähäsen,
Ymmärtäisit pikkaraisen,
Tok’ et noita söisikänä
Uuen vävyn antehia,
Lapsesi lähettämiä.”

“Sano, sano orja rukka,
Mi on tässä kostitsoina?”—
“Jos sanon emäntä rukka,
Tulet veellä viruttaatse,
Muutut mullan muotoiseksi,
Kaaut rauan karvaiseksi.”

“Muuttukoni jos monasti,
Kaatukoni jos kahesti.
Sano, sano orja rukka,
Mi on tässä kostitsoina?
Syötän vuoen raatamatta,
Toisen työlle työntämättä.”

“Jo sanon emäntä rukka,
Mi on siinä kostitsoina:
Onpa naisen olkaluuta,
Palakaisen pääpaloja,
Söit sä tissit tyttäresi,
Söit nännit oman sikiön,
Jota kauan kasvattelit,
Itse rinnalla imetit.”

Jo tuli veellä viruttaatse,
Itki päivän, itki toisen,
Itki kohta kolmannenki,
Vieri viimen kuolemahan,
Muuttui mullan muotoiseksi.
Kaatui rauan karvaiseksi.