Tuoll’ on neitoset kisassa,
Kaunokaiset karkelossa,
Noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla.

Kullervo Kalevan poika,
Sinisukka Äiön lapsi,
Hivus keltainen koria,
Kengän kauto kaunokainen,
Lähtiäksensä käkesi,
Hyvällä ison orilla,
Noien neitojen kisahan,
Kaunokaisten karkelohon.

Hyppäsi hyvän selälle,
Hyvän laukin lautasille,
Ajoi päivän, ajoi toisen,
Kohta kolmannen ajavi;
Niin päivänä kolmantena,
Pääsi neitojen kisahan,
Kassapäien karkelohon,
Noille Väinölän ahoille,
Kalevalan kankahille.

Ken ihanin impyistä,
Kassapäistä kaunokaisin,
Sen hän koppoi koprihinsa;
Itse tuon sanoiksi virkki:
“Elkäte sinä ikänä,
Ilmottako immet milma!
Ettei äiti ääntä saisi,
Emo etsivä olisi,
Jos ma vuoenki viruisin,
Tahi kaksi kalkettaisin,
Tuolla tuomivaaran päällä
Kasvaisin katajikossa.”

Ajavi kahattelevi,
Immen itkevän keralla,
Ajoi Väinölän ahoilta
Kalevalan kankahilta.

Niin etsi emo tytärtä,
Vanhin lasta vaikerteli,
Etsivi kisasioilta,
Noilta karkukankahilta:
“Ettekö nähnyt mun tytärtä,
Kuullut kullan lapsukaista?”

Niin sanovi poika pieni,
Lausui paimen ja pakisi:
“Oli täss’ eräs uroita,
Kullervo Kalevan poika,
Sinisukka Äiön lapsi.
Sinisukka, hienohelma,
Hivus keltainen koria,
Kengän kauto kaunokainen,
Koppoi neien koprihinsa,
Pani laukin lautasille;
Niin itse ajohon lähti,
Immen itkevän keralla.
Sanan virkki, noin nimesi:
Elkäte sinä ikänä,
Ilmottako immet milma!
Ettei äiti ääntä saisi,
Emo etsivä olisi,
Jos ma vuoenki viruisin,
Tahi kaksi kalkettaisin,
Tuolla tuomivaaran päällä,
Kaukana katajikossa.”

Niin emo sanoiksi virkki,
Äiti äänellen paneksen:
“Voi poloinen päiviäni,
Onneton olelmiani,
Sinne meni siitelmäni,
Sinne kannettu katosi!”

Itse eillehen menevi,
Astua tihuttelevi
Tuonne tuomivaaran päälle,
Katajikkokankahalle,
Kujerrellen kuusikossa,
Kaikkuen katajikossa:
“Tule tänne tyttäreni,
Lähe pois poloinen tyttö!
Miehen tuhmaisen tulilta,
Varattoman valkioilta,
Turvihin oman emosi,
Oman vanhemman varoihin.”

Tytär tuolta vastaeli,
Lapsi lausui ja saneli
“En minä emoni pääse,
Kun et tulle päästämähän.
Olin mie kisakeoilla,
Noilla karkukartanoilla;
Niin tuli eräs uroita,
Sinisukka Äiön lapsi,
Se otti oron selälle,
Nosti laukin lautasille,
Ajoa kahattelevi,
Saloja samottelevi,
Yöt päivät piättelevi,
Vuorokauet kantelevi,
Marjoilla menettelevi,
Mustikoilla mustuttavi,
Vilussa viluttelevi,
Pakkasessa paistelevi.
Lähe sie oma emoni,
Jouvu kaunis kantajani,
Lähe lapsesi otolle,
Tyttäresi lunnahille,
Näiltä paikoilta pahoilta,
Vaaramailta vaikioilta!”

Niin emo sanoiksi virkki,
Itse intoen pakisi:
“Lähen mä lapseni otolle,
Tyttäreni lunnahille,
Tuon Ukon tuliset nuolet,
Kannan vaskiset vasamat.
Oi Ukko yli-jumala!
Tahi taatto taivahinen,
Jouvuta’pa jousi suurin,
Katso kaaresi parahin,
Pane vaskinen vasama
Tuon tulisen jousen päälle,
Niin työnnä tulinen nuoli,
Ammu vaskinen vasama,
Ammu kautta kainalojen,
Halki hartiolihojen,
Tuo paha Kalevan poika;
Laske lastani kotihin,
Päästä tielle tervehenä,
Koskematonna kotihin!”

Se Ukko ylijumala,
Itse taatto taivahinen
Jouvuttipa jousen suuren,
Kantoi kaarensa parahan,
Pani vaskisen vasaman
Tuon tulisen jousen päälle,
Työnnälti tulisen nuolen,
Ampui vaskisen vasaman,
Halki hartiolihoista,
Kalevaisen kainaloista.