Kolm’ on poikoa emolla,
Kolme lasta vanhemmalla.
Läksi poikanen kalahan,
Toinen poika tuorehesen,
Kolmansi suen vivuille.
Tuli poikanen kalasta,
Poika toinen tuorehesta,
Ei tullut suen vivulta.
Kenen poikoa ikävä?
Emon poikoa ikävä.
Läksi emo etsimähän
Kaonnutta poikoansa.
Juoksi korvet kontiona,
Sutena salot samosi,
Kohta kolmen yön perästä,
Viikon päästä viimeistäki,
Nousi suurelle mäelle,
Korkialle kukkuralle,
Huuti tuolta poikoansa:
“Missä olet poikueni?
Tule poikani kotihin!”
Poika tuolta vastoavi:
“En minä emoni pääse
Pilvet päätäni pitävät,
Hattarat hakuliani,
Kaaret kainaloisiani,
Vipu toista jalkoani,
Sääret honkia hosuvi,
Silmät tähtiä lukevi,
Eessäni pimiä pilvi,
Takanani taivas kirkas.”