Annikki Turusen neiti
Istuvi Turun korolla,
Luopi silmänsä selälle,
Käänti päätä päivän alle,
Näki purren purjehtivan:
“Se on pursi Kestin pursi.”
Jopa Kesti kerkiävi,
Itse purresta puhuvi:
“Tule poies neiti lapsi!”
“En tule minä sinulle,
En sinulle, enkä muille,
Vasten kieltoa emoni,
Varotusta vanhempani.—
Noin sanoi minun emoni,
Varotteli vanhempani:
Ellös vainen neito nuori,
Ellös kasvaja kananen,
Rengin reistoihin ruvetko,
Kauppoihin kasakkamiesten,
Kesti poikien poluille,
Joutolaisten juoniloihin!—
Kerran Kesti pettänevi,
Renki lyöpi reistastansa,
Kaupoistaan kasakkapoika,
Joutomiesi juonistaan.”
Kesti kerkesi sanoa,
Kesti purresta puhuvi:
“Tule poies, elä huoli,
Tule minun turvihini,
Käy käsivarrelleni,
Pohatalle puolisoksi,
Kauppamiehelle kanaksi!”
Annikki Turusen neiti
Jo meni Kestin keralle,
Kesti taisi talven syöä,
Sekä syöä, jotta juoa
Paljo pantua olutta,
Ruokia rakennetuita,
Kesti toivovi keseä,
Tuota toivoi Kestin laiva,
Kestin laiva, Kestin lapset,
Kestin entinen emäntä;
Muut kaikki keseä toivoi,
Yksi pelkäsi petäjä,
Kuorensa kolottavaksi,
Varaeli vastakoivu
Oksansa otettavaksi.
Kesti vuotteli keseä.—
Kun tiesi kesän tulevan,
Kantoi rannalle kalunsa,
Venehesen vei elonsa;
Itse istuihen sisähän,
Soutamahan suorittihen,
Heitti raukan rannikolle,
Verevän vesikivelle,
Kultansa kujertamahan,
Kaunosensa katsomahan.
Raukka huusi rannikolla,
Verevä vesikivellä,
Itki äänellä isolla,
Ukkoa rukoelevi:
“Ukkoseni, ainoseni!
Nosta pilvi luotehelta,
Nosta suuri säien voima,
Aalto ankara kohota
Hurjoa hukuttamahan,
Mielipuolta painamahan.”
Tuo ukko ylinen herra
Nosti pilven luotehelta,
Nosti suuren säien voiman,
Aallon ankaran kohotti
Hurjoa hukuttamahan,
Mielipuolta painamahan.
“Kutti, kutti, keito Kesti,
Keito Kesti, leino leski!
Ainako sull’ on Annin tyynyt,
Ainako Annin päänalaset,
Aina Kirstin kirjovaipat?
Meren tyrsky tyynynäsi,
Meren vaahti vaippanasi,
Aalto päänalasinasi.”